Sateet ovat pitäneet metsäpalot kurissa
Alkukesän aikana syttyi 280 metsäpaloa – viime vuonna samaan aikaan metsissä roihahti 675 kertaa.Kesäkuun loppuun mennessä syttyi koko Suomessa 800 maastopaloa, joista 280 oli varsinaisia metsäpaloja. Määrä on pieni viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna samana ajankohtana tilastoitiin 1900 maastopaloa, joista metsäpaloja oli 675.
Maaston kosteuden ansiosta palot eivät ole tänä vuonna päässeet leviämään ja vahingot ovat olleet pinta-alaltaan pieniä, tiedottaa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto.
Myös tähystyslentoja maastopalojen varalta on tehty poikkeuksellisen vähän.
Tämän kevään maastopalot ovat aiheutuneet 75-prosenttisesti ihmisen toiminnasta, muun muassa kulotuksen, roskienpolton ja nuotionpidon seurauksena. Salaman aiheuttamia paloja on ollut todella vähän, vain 1,6 prosenttia kaikista maastopaloista.
Metsäpalovaroitus on tänään voimassa Etelä-Karjalan, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


