Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Alajärvellä tuotetaan tulevaisuuden puurakenteita

Metsä 19.06.2017

Hoisko CLT oli esittäytymässä Seinäjoen Farmarin metsälavalla, joka oli rakennettu osittain CLT-levyistä.


Jaana Kankaanpää
Hoisko CLT:n markkinoinnista vastaava Hanna Ahopelto pyrkii edistämään kotimaisen puun käyttöä.

Vuonna 2015 perustettu Hoisko CLT tuottaa korkealaatuisia clt-levyjä, joita voidaan käyttää kaikessa rakentamisessa. Clt:llä (cross laminated timber) tarkoitetaan ristiinliimattua massiivipuuta, joka on Suomessa vielä varsin uusi tuote. Ympäristöystävälliselle materiaalille on nyt kova kysyntä.

Toimitusjohtaja Markku Herrala uskoo puurakentamisen lisääntyvän Suomessa ja pitää ympäristö- ja käyttäjäystävällisyyttä myyntivalttina.

"Me ollaan lähdetty rakentamaan brändiä kaikkeen, mitä puusta voidaan rakentaa, tähän kiteytyy Hoisko-brändi", Herrala sanoo.

"Ei vain puukerrostaloja", Herrala lisää.

Clt-levyjä on käytetty paljon puukerrostalojen rakenteissa ja ne yleistyvät vähitellen myös Suomessa. Keski-Euroopassa levyt ovat olleet jo pitkään hyvin suosittuja, sillä siellä käyttäjät ovat tottuneet massiivisiin rakenteisiin.

Levyt koostuvat useista kerroksista, yleensä kolmesta tai viidestä. Rakenne on luja, ja kestää myös hyvin korkeita lämpötiloja ja tulipaloa. Jäykkyyteensä nähden levyt ovat myös kevyitä. Kerrostalon kantavaksi seinäksi riittää jo yhdeksän sentin paksuinen levy.

Paksummat rakenteet eivät välttämättä vaadi lämpöeristystä ollenkaan.

Levyt on valmistettu sertifioidusta puusta, joka hankitaan Lapista. Käytetty puu on kuusta ja mäntyä. Liimauksessa käytetään polyuretaaniliimaa, joka on samaa kuin lamellihirsissä.

Liima ja levyt ovat täysin allergiavapaita, joista on Keski-Euroopassa kokemusta jo 90-luvulta lähtien.

Paloturvallisuus on kuitenkin mietityttänyt niin lainsäätäjiä kuin rakentajiakin. Herralan mukaan nyt on päästy samalle tasolle muiden rakennusmateriaalien kanssa.

"Clt ei syty palamaan, vaan sen pinta lähinnä hiiltyy", Herrala kertoo.

Markkinoinnista vastaava Hanna Ahopelto on samalla iloinen tulevista lakimuutoksista, jotka helpottavat puurakentamista.

"Vuodenvaihteessa pitäisi tulla voimaan lakimuutos, jolloin puupintoja ja kipsilevyjä ei tarvitse enää peittää. Näin päästään lain puitteissakin samalle viivalle esimerkiksi betonirakentamisen kanssa", Ahopelto sanoo.

Clt-levyjen kilpailu Suomessa on vielä pientä ja kotimaisia valmistajia on vasta kaksi. Ahopellon mukaan kilpailu tulee varmasti kovenemaan, mutta hän ei näe siinä pelkästään uhkia.

"Uskon, että tekijöiden lisääntyessä myös kysyntä lisääntyy, kun ihmiset tulevat tuotteista paremmin tietoisiksi", Ahopelto sanoo.

Ahopelto nostaa myös esille kotimaisen puuraaka-aineen merkityksen.

"Pyrimme jatkossakin kaikin keinoin edistämään kotimaisen puun käyttöä", Ahopelto kiteyttää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit