Metsä

Tuore metsänomistaja ostaa tilansa vapailta markkinoilta

Metsä 11.10.2017

Sijoittamisesta kiinnostunut Ville Hyden seuraa jatkuvasti tarjolle tulevia metsätiloja. Hän etsii puhtaita metsätiloja, joissa on kaikenlaisia kehitysluokkia.


Juha Sinisalo
Ville Hyden käy tarkastamassa jokaisen kuvion sellaisilla tiloilla, joista hän on ostomielessä kiinnostunut. Tiloista annetut tiedot eivät hänen kokemuksensa mukaan aina ole ajan tasalla.

Ähtäriläinen aluemyyntipäällikkö Ville Hyden ei ole aivan tavanomainen metsänomistaja, sillä hän on hankkinut kaikki metsänsä vapailta markkinoilta ostamalla eikä hän ole varttunut metsänomistajaperheessä. Suomessa ylivoimaisesti suurin osa metsänomistajista on perinyt tilansa tai se on tullut omistukseen lahjana tai kauppana suvun kautta.

Hyden osti ensimmäisen metsätilansa seitsemän vuotta sitten. Hän oli tuolloin 31-vuotias. Sopivaa ostokohdetta hän oli hakenut jo muutaman vuoden ajan ja tehnyt useita tarjouksia ennen kuin tilakauppa toteutui.

”Olen yleisesti kiinnostunut metsästä. Harrastan metsästystä ja tykkään tehdä metsätöitä”, hän sanoo.

Metsänomistuksen ensisijaiseksi tavoitteeksi hän määrittelee taloudellisen tuoton, mutta virkistysarvoillakin on merkitystä. Talousasiat kiinnostavat häntä yleisemminkin. Hän on muun muassa menestynyt maakuntalehti Pohjalaisen Sijoittajamestari-kilpailussa. Siinä haettiin pörssistä nopeita voittoja, mutta metsässä tuottoja kertyy hitaasti. Se ei Hydeniä haittaa.

”Osa tuotoista tulee vasta seuraaville sukupolville.”

Myyntiin tulevia kohteita hän seuraa jatkuvasti. Häntä kiinnostavat puhtaat metsätilat, joissa ei ole rantoja, tontteja tai rakennuksia. Kehitysluokkajakauma saisi olla mieluummin tasainen.

”En oikein ole kiinnostunut ostamaan sellaisia tiloja, joissa on paljon päätehakkuukypsää puustoa. Sellaisissa kohteissa kaupan kannattavuus on liian paljon kiinni siitä, onko kiinteistön arvio onnistunut. Toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi on enää hyvin vähän tehtävissä.”

Ostomielessä kiinnostavissa kohteissa hän käy tarkastamassa jokaisen kuvion, jotta mitään ikäviä yllätyksiä ei tulisi.

”Esimerkiksi yhdellä tilalla oli hakkuuaukea sellaisella kuviolla, joka näytti papereiden ja ilmakuvan perusteella pystymetsältä. Tieto oli tietysti ihan olennainen ja kiinnostus sitä kohdetta kohtaan lopahti.”

Metsätöitä hän tekee sen, mitä perheeltä ja kokopäivätyöltään ehtii.

”Haluaisin tehdä enemmänkin kuin mihin aika riittää.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit