Metsä

Suomalaiset metsänomistajat lahjoittavat satavuotiaalle kotimaalle suojelualueita: ”Näyttää, että 1 800 hehtaarin tavoitemäärä ylitetään”

Metsä 05.12.2017

Tänä vuonna käynnissä olevassa Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjassa yksityishenkilöt voivat suojella metsiään. Valtio lupaa suojella saman määrän hehtaareita kuin yksityiset.


Markku Vuorikari
Rauno Kousa ennallisti muutama vuosi sitten isovarpurämeen Kouvolan Jaalassa. Kun silmiin osui alkuvuodesta lehtijuttu, jossa kerrottiin Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjasta, Kousan pariskunta päätti suojella suometsänsä.

Luontolahjani satavuotiaalle on tänä vuonna käynnissä oleva kampanja, joka kannustaa yksityishenkilöitä suojelemaan metsiään.

”Kampanja on sujunut hienosti”, ympäristöneuvos Päivi Gummerus-Rautiainen ympäristöministeriöstä kertoo.

Marraskuun loppupuolella elykeskukset olivat tehneet noin 1 300 hehtaaria suojelupäätöksiä ja lisäksi niitä oli vireillä noin 500 hehtaaria. Päätöksiä oli tehty kaikkiaan 68 kappaletta.

”Näyttää, että 1 800 hehtaarin tavoitemäärä ylitetään.”

Yksityinen maanomistaja voi suojella korvauksetta kohteen, joka täyttää luonnonsuojelulain pykälä kymmenen perusteet. Tämänvuotisen kampanjan tavoite on, että yksityishenkilöt, yritykset ja säätiöt suojelisivat joka maakunnasta vähintään sata hehtaaria. Maakuntia on 18, joten kokonaistavoitteeksi tulee 1 800 hehtaaria.

Valtion metsistä suojellaan sama määrä hehtaareita kuin yksityismetsistä.

Nyt Metsähallituksessa paiskitaan hommia ja etsitään suojeluun sopivia kohteita. Valtion maille tulevat uudet suojelualueet painottuvat pohjoiseen, mistä valtio omistaa eniten maata, mutta uusia suojeltavia kohteita on löydetty Kemiönsaarestakin.

”Pyrkimys on löytää luonnonsuojelullisesti kiinnostavia paikkoja, joilla on myös riittävästi kokoa: etteivät ne olisi mitään kahden hehtaarin kohteita, vaan puhutaan kymmenistä hehtaareista yhdellä kohteella. Halutaan, että ne täydentävät järkevästi vanhoja suojelualueita ja -ohjelmia", kestävän kehityksen päällikkö Antti Otsamo Metsähallituksesta kertoo.

Vaikka monet yksityiset ovat suojelleet kampanjassa esimerkiksi suota, Metsähallituksen perustamat suojelualueet ovat Otsamon mukaan hyvin metsäpainotteisia.

Oman metsänsä, jossa suojelualueen perustamisen ehdot täyttyvät, voi ilmoittaa mukaan tämän vuoden loppuun asti.

Helpoiten se tapahtuu kampanjan verkkosivuilla. Mukaan pääsemiseksi riittää, että hakemus on perillä elykeskuksessa tämän vuoden aikana.

Oikaistu 5.12.2017 klo 16:05: Jutussa kerrottiin, että valtio suojelee enintään 1 800 hehtaaria metsiään. Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) linjasi kuitenkin 30.11.2017, että valtio on sitoutunut suojelemaan lahjoitettuja yksityismaita vastaavan hehtaarimäärän omia maitaan.

Aiheeseen liittyvät artikkelit