Energianeuvosto ei rajoittaisi puun käyttöä biopolttoaineeksi
Suomen neuvottelijat toivoisivat, että kehittyneille liikenteen biopolttoaineille saataisiin kunnianhimoisempi tavoite.
EU:n ministerineuvosto on valmis siihen, että metsäpohjaisista raaka-aineista valmistetaan biopolttoaineita. Kuva: Markku VuorikariUusiutuvan energian kestävyyskriteerit ovat etenemässä EU:n jäsenmaiden neuvostossa Suomen hallituksen ja osan metsäteollisuuden edustajien toivomaan suuntaan. Nyt pöydällä olevassa esityksessä uusiutuvan energian kestävyys perustuu riskiperusteiseen lähestymistapaan, kuten myös komissio esittää.
Riskipohjaisuus tarkoittaa, että metsäbiomassojen tuotannon kestävyys turvataan maatasolla kansallisilla säädöksillä.
Suomelle EU:ssa määrättyjen metsäbioenergian kestävyyskriteerien on pelätty lisäävän byrokratiaa jopa siihen pisteeseen asti, että jokaisen puun tai hakkuuerän kestävyys tarkasteltaisiin erikseen. Tämä ei kuitenkaan ole saanut neuvostossa kannatusta.
"Komission alkuperäisen ehdotuksen kriteerejä on neuvottelujen aikana pystytty selkeyttämään hallinnollisen taakan minimoimiseksi metsänomistajille ja teollisuudelle", neuvottelulähteet kertovat uusiutuvan energian direktiivistä (red II), jota käsitellään maanantaina Brysselissä.
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan raportoija esitti alun perin, että sähkön ja lämmön tuotantoon voitaisiin käyttää uusiutuvina energialähteinä pelkästään tähteitä ja jätteitä eikä esimerkiksi runkopuuta.
Asia kuitenkin kaatui valiokunnan äänestyksessä lokakuussa.
Suomen kannalta suurimmat haasteet liittyvät maanantaisessa energianeuvostossa muun muassa jätteistä ja tähteistä valmistettujen kehittyneiden biopolttoaineiden minimikiintiöihin. Suomi toivoisi niihin merkittäviä parannuksia ensi vuosikymmenelle.
Jäsenmaiden neuvosto keskustelee asettavansa kehittyneiden biopolttoaineiden käytölle 1,5 prosentin tavoitteen vuoteen 2030 mennessä.
Tämä on Suomen edustajien mielestä heikko tavoite eikä lisää toisen asteen biopolttoaineiden kysyntää EU:ssa.
"Tällä on suuri merkitys siihen, tuleeko Eurooppaan biopolttoaineinvestointeja. Kunnianhimon tulisi olla suurempi."
Euroopan parlamentti ja komissio ovat halukkaita nostamaan kehittyneiden biopolttoaineiden jakelun minimikiintiön 3,6 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta rajoittaisi lokakuisella päätöksellään joidenkin puupohjaisten materiaalien hyväksymistä uusiutuviksi liikenteen biopolttoaineiksi. Valiokunnan toiveena on ollut muodostaa jätehierarkiaan perustuva käsittelytapa, jossa materiaalit, joilla on korkeamman asteen käyttöä, eivät päätyisi liikenteen tankkeihin.
Energianeuvostossa vaaraa samanlaiselle ajattelulle ei kuulemma ole, vaan EU:n uusiutuvan energian tavoitteen saavuttamiseksi biopolttoainetuotantoon voitaisiin hyödyntää niin mäntyöljyä kuin kuitupuutakin. Osa jäsenmaista on esittänyt, että liikenteen uusiutuvien raaka-aineiden listaa pitäisi rukata uudelleen mutta vain pienellä vähemmistöllä.
EU:n jäsenmaiden ministereistä koostuva liikenne-, televiestintä- ja energianeuvosto kokoontuu maanantaina Brysseliin keskustelemaan muun muassa energiaunionin hallinnosta, uusiutuvan energian direktiivistä ja sähkön sisämarkkinoista.
Tavoitteena on saada aikaan yleisnäkemys jokaisesta ehdotuksesta. Tämän pohjalta voitaisiin aloittaa neuvottelut Euroopan parlamentin kanssa. Euroopan parlamentissa asian käsittely jatkuu tammikuussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
