Metsä

Norjan metsänomistajat ottavat takkiin Norske Skogin konkurssissa – Allskog-yhdistys menettää 10 miljoonaa Norjan kruunua

Metsä 20.12.2017

Konkurssiin haetun metsäyhtiön tehtaat pysyvät käynnissä tytäryhtiön pyörittäminä.


Jaana Kankaanpää
Sanomalehtipaperin tuotantoon keskittynyt Norske Skog ei selvinnyt valtavasta velkataakastaan. Arkistokuva paperitehtaalta.

Metsäteollisuusyhtiö Norske Skogin konkurssi on murheellinen käänne norjalaisille metsänomistajille. Monet metsänomistajien yhdistykset – jotka olivat alun perin yhtiötä perustamassa 1960-luvulla – menettävät Norske Skogiin sijoittamansa rahat.

Esimerkiksi Keski-Norjassa toimiva Allskog menettää noin 10 miljoonaa Norjan kruunua eli vajaat miljoona euroa, arvioi Allskogin puheenjohtaja Eilif Due jo marraskuun lopulla skog.no-julkaisulle. Hän korosti, että rahojen menettäminen ei tule yllätyksenä ja suurin vahinko tulee sitä kautta, että norjalainen kuitupuun jalostus vaarantuu.

Allskog omistaa kaksi prosenttia Norske Skogin osakkeista. Myös muilla metsänomistajien yhdistyksillä ja yksittäisillä metsänomistajilla on Norske Skogin osakkeita. Alueelliset metsänomistajien yhdistykset ovat aiemmin omistaneet ison osan yhtiön osakkeista.

Vaikka Norske Skog haettiin eilen tiistaina konkurssiin, yhtiön tehtaiden tuotanto jatkuu lehdistötiedotteen mukaan normaalisti. Tehtaat jatkavat tytäryhtiö Norske Skog AS:n pyörittäminä. Yhtiö vakuuttaa, että tavarantoimittajille, työntekijöille tai asiakkaille tilanne ei aiheuta muutoksia.

Norjan valtakunnallisen metsänomistajajärjestön puheenjohtaja Olav A. Veum kertoo skog.no:lle, että hän uskoo tehtaille löytyvän ostajia. Puuntuottajien kannalta olisi tärkeintä, että uusi omistaja olisi pitkäjänteinen kehittäjä, joka varmistaisi kahden norjalaistehtaan, Skognin ja Haldenin tulevaisuuden.

Myös naapurimaassa Ruotsissa ollaan jo huolissaan siitä, mitä tapahtuu kuitupuun hinnalle, jos norjalaistehtaille käy huonosti.

"Jos puolentoista miljoonan kuution lisämäärä norjalaista kuitupuuta etsii ostajia Ruotsista, se asettaa markkinoille hintapaineita", totesi ruotsalainen Land Skogsbruk -lehti eilen.

Lue lisää:

Norske Skog ajautui konkurssiin

Aiheeseen liittyvät artikkelit