Metsä

Joulukuusen hakumatka on ihana elämys, se onnistuu myös metsää omistamattomille – "Asiakas saa valita ja kaataa itse mieleisensä kuusen"

Metsä 23.12.2017 Nurmijärvi

Joulukuusien torimyynti pitää edelleen pintansa, mutta elämykselliset joulukuusen hakumatkat ovat lisääntyneet.


Jaana Kankaanpää
Kahdeksanvuotias Joel Saari auttoi isoisäänsä Jukka Saarta joulukuusen valinnassa ja kaatamisessa.
Kahdeksanvuotias Joel Saari auttoi isoisäänsä Jukka Saarta joulukuusen valinnassa ja kaatamisessa.
Jaana Kankaanpää
Suoma Korkalaisen joulukuusen tulee olla tummanvihreä ja sopivan tuuheaoksainen. Perinteitä kunnioittavana hän halusi kantaa kuusen olallaan.
Suoma Korkalaisen joulukuusen tulee olla tummanvihreä ja sopivan tuuheaoksainen. Perinteitä kunnioittavana hän halusi kantaa kuusen olallaan.

Grangårdin kuusitilalla on täysi kuhina käynnissä. Autoista astuu ulos niin lapsia kuin vanhuksia, joilla kaikilla on sama päämäärä: löytää täydellinen joulukuusi.

Vaikka joulukuusi on esillä vain pari viikkoa, saattaa sen valintaan ja hakemiseen kulua koko päivä.

"Kuusitilalle tullaan pitkienkin välimatkojen päästä viettämään koko perheen luontoretkipäivää", kertoo Grangårdin kuusitilan omistaja Janne Saarinen.

Elämyspäivän ensimmäinen askel on sopivan pokasahan valinta, jonka jälkeen alkaa armoton puiden vertailu.

"Asiakas saa valita ja kaataa itse mieleisensä joulukuusen. Kaadon jälkeen verkotamme kuuset, jotta niiden havut eivät varise kuljetuksessa", Saarinen sanoo.

"Lopuksi voi vielä istahtaa kotaan olkipaalin päälle nauttimaan glögiä, pipareita ja makkaraa. Lapset haluavat tulla joka vuosi uudelleen, kun kerran pääsevät kokemaan tämän elämyksen."

Nurmijärveläinen Esa Mustonen ja järvenpääläinen Suoma Korkalainen vannovat perinteisen metsäkuusen nimeen.

"Taitaa olla jo viides vuosi, kun haen joulukuuseni suoraan tilalta", Mustonen kertoo.

Hän on kriittinen joulukuusen ulkonäöstä eikä mikä tahansa harvaoksainen tonttipuu kelpaa koristamaan olohuonetta.

"Ja kaikkein kauneimpia pihapuita ei viitsi kaataa", hän naurahtaa.

Korkalainenkaan ei kelpuuta ensimmäistä vastaantulevaa kuusta, vaan kiertelee aikansa pellolla täydellistä yksilöä etsimässä. Hänelle yksi tärkeimmistä valintakriteereistä on kuusen väri.

Pian pellolta kuuluu riemuisa huudahdus: "Nyt se löytyi! Tässä kuusessa on juuri oikea tummanvihreä väri."

Idean joulukuusielämyksestä Saarinen kävi hakemassa aina Amerikasta asti.

"Siellä jopa 70 prosenttia joulukuusista haetaan suoraan tilalta. Päätin hyödyntää samaa ideaa Suomessa", hän kertoo.

Saarisen mukaan metsäkuusi on suomalaisten suosikki, mutta myös yksittäisiä erikoispuulajeja, kuten virginianpihtoja, myydään vuosittain.

"Tämä on Suomen ainoa luomukuusitila. Viljelemme pellon puolella luomujoulukuusia, mutta viereisessä rinteessä kasvaa lisäksi tavallisia kuusia metsämaalla", hän kuvailee.

Kuusenviljelyssä luomusertifikaatti tarkoittaa sitä, että tilalla ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita tai lannoitteita.

Yleisin joulukuusia uhkaava tuholainen on kuusenneulaspistiäinen.

"Nyt niitä ei ole onneksi näkynyt, sillä pakkanen suojelee puiden neulasia tuholaisilta", sanoo Saarinen.

Luomukuusien lisäksi Suomessa viljellään FSC-sertifioituja joulukuusia. Niissä rajoitetaan niin ikään torjunta-aineiden käyttöä, mutta huomioidaan myös vesiensuojelutoimenpiteet ja arvokkaiden luontokohteiden säilyttäminen.

Aluksi luomukuusen hinta oli tavallista kuusta korkeampi, mutta nyt se maksaa saman verran.

"Asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun puun tarkan hinnan tietää jo etukäteen. Torimyynnissä hinnat eivät ole aina yhtä selkeät", kertoo Saarinen.

Joulukuusen hintaan vaikuttavat muun muassa puulaji, puun koko ja oksien tiheys, joiden perusteella tilalla merkitään jokaiseen joulukuuseen hintaa kuvaava värilappu.

Kymmenen vuoden tilamyynnin kokemuksella Saarinen listaa ostopäätökseen vaikuttaviksi seikoiksi hinnan, ulkonäön ja luomusertifikaatin.

"Grangårdin tilalta haettiin jo toista vuotta putkeen presidenttiparin joulukuusi, joten luulisi täältä löytyvän sopivan kuusen vaativampaankin makuun."

Grangårdin kuusitila on avoinna lauantaina 23.12. kello 9–19 sekä jouluaattona klo 12 asti. Tilalla kelpaa vain käteismaksu.

Aiheeseen liittyvät artikkelit