Metsä

Neuvottelut poikki - mekaanisessa metsäteollisuudessa alkoi Pron ylityökielto

Metsä 07.02.2018

Ammattiliitto Pron ja työnantajia edustavan Metsäteollisuus ry:n neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepänteollisuuden toimihenkilöiden työehdoista katkesivat.


Jaana Kankaanpää
Ylityökielto koskee mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepän teollisuuden työehtosopimuksen piirissä työskenteleviä toimihenkilöitä, asiantuntijoita ja esimiehiä.

Ammattiliitto Pron julistama ylityökielto on alkanut tänään keskiviikkona iltapäivällä. Kielto koskee mekaanisen metsäteollisuuden ja puusepän teollisuuden työehtosopimuksen piirissä työskenteleviä toimihenkilöitä, asiantuntijoita ja esimiehiä.

Asiasta kertovat Pro ja Metsäteollisuus ry verkkosivuillaan.

Metsäteollisuus ry:n mukaan neuvottelut katkaisi Pro tiistaina.

Pron sopimusvastaavan Jari Uschanovin mukaan tiistaisen neuvottelun päätteeksi neuvottelijoille ilmoitettiin, ettei työnantajilla ole liikkumavaraa, vaan heidän on saatava tavoitteensa läpi ilman palkansaajapuolen esitysten hyväksymistä.

"Tämä ei ole sopimista vaan sanelua", Uschanov toteaa.

Tes-neuvottelujen osapuolet eivät ole sopineet uutta tapaamista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit