Koneyrittäjät kiittelee Metsään.fi:n käyttömaksun poistoa: "Hyvää byrokratian purkua"
Palveluun käytetty yli 10 miljoonaa – ei ole varaa jättää vajaakäyttöön, arvioi Koneyrittäjien Asko Piirainen.
Koneyrittäjien liiton mukaan maksullisuus on ollut varsinkin pienille koneyrityksille esteenä Metsään.fi:n hyödyntämisessä. Kuva: Jaana KankaanpääKoneyrittäjien liitto on tyytyväinen siihen, että Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi -palvelu muuttuu maksuttomaksi. Järjestö on tehnyt jo aiemmin aloitteen, jossa esitettiin käyttömaksun poistamista.
"Tähän saakka toimijat ovat maksaneet Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelusta kuntakohtaisen vuosimaksun, mikä on turhaan hidastanut markkinoiden avaamista useammille toimijoille. Maksullisuus on haitannut toimijoita tuottamatta kuitenkaan valtiolle mitään lisäarvoa", sanoo liiton puheenjohtaja Asko Piirainen.
Liiton mukaan maksuttomuus tarjoaa myös kokonaan uusille toimijoille, esimerkiksi mobiili- tai verkkosovellusten kehittäjille, mahdollisuuden rakentaa palveluliiketoimintaa avoimen tietovarantoon perustuen.
"Metsään.fi palvelun kehittämiseen on laitettu rahaa kiinni yli 10 miljoonaa euroa. Ei meillä ole varaa antaa tällaisen investoinnin olla vajaakäytössä", Piirainen sanoo.
Liitto arvioi, että käyttömaksu on aiheuttanut varsinkin pienille yrityksille turhan kynnyksen palvelun käyttöönotolle.
Lue myös:
Metsään.fi -palvelu muuttuu maksuttomaksi myös palveluntarjoajille
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
