Kotkamills alkaa tehdä täysin muovitonta kartonkia kuppeihin
Uutta konetta viritetään käynnistyskuntoon. Kaiken pitäisi olla valmiina viikonloppuna.
Uusi kartonkikone rakennettiin vanhan aikakauslehtipaperikoneen paikalle, Kotkamillsin toimitusjohtaja Markku Hämäläinen kertoo. Koko rakennustyön ajan vieressä on pyörinyt vanha laminaattipaperikone. Kuva: Sanne KatainenYli 200 metriä pitkä kartonkikone hohtaa uutuuttaan Kotkamillsin tehdassalissa. Koneen ympärillä pyörii kymmeniä asentajia ja insinöörejä tekemässä vielä viime hetken mittauksia ja varmistuksia.
Toimitusjohtaja Markku Hämäläinen esittelee ylpeänä käynnistystä odottavaa konetta, mutta kieltää kuvaamasta sen loppupäätä. Siellä on jotain, mitä kilpailijoilla ei ole.
”Näin montaa päällystyskertaa kartonkiin ei tehdä missään muualla kuin meillä”, Hämäläinen sanoo.
Päällystyksen ansiosta Kotkamillsin kartongista saadaan nesteitä ja rasvoja kestävää.
Kahvikuppeihin, limsamukeihin tai oluttuoppeihin ei tarvita enää muovikerrosta. Samoin rasvaiset salaatit voidaan pakata täysin muovittomaan rasiaan.
Ensivaiheessa Kotkassa tehdään tavallista taivekartonkia, jota käytetään brändituotteisiin kuten hajuvesien tai konjakkipullojen pakkauksiin.
Muovittoman kuppikartongin tuotantoa kasvatetaan Hämäläisen mukaan vähitellen niin, että viiden vuoden päästä sen osuus voisi olla noin 80 prosenttia.
”Muovittomalla kuppikartongilla haluamme haastaa ennen kaikkea muovipakkaukset ja korvata ne uusiutuvalla, kierrätettävällä kuitumateriaalilla.”
Hämäläinen huomauttaa, että muovittoman kartongin etuna on myös kompostoituminen.
”Maatumisen ansiosta sille on uusia markkina-alueita esimerkiksi metsäpuiden taimipakkauksissa.”
Vanhan aikakauslehtipaperikoneen muuttaminen kartonkikoneeksi maksoi 170 miljoonaa euroa. Hämäläinen sanoo investointia edulliseksi, jos hintaa vertaa kokonaan uuden rakentamiseen. Uuden pystyttäminen maksaisi noin 500 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
