Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Luontolahjani -kampanja alkoi – Maanomistajilta odotetaan 1800 hehtaaria suojeluun

Metsä 11.01.2017

Suojelu tehdään vapaaehtoisesti ilman korvausta.


Jaana Kankaanpää
Luontolahjani -kampanja on kertaluonteinen ja toteutetaan vuoden 2017 aikana.

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön Luontolahjani satavuotiaalle -kampanja käynnistyi. Kampanjassa, jossa maanomistaja voi perustaa alueelleen oman suojelualueen, tavoitellaan merkittävää määrää uusia luonnonsuojelualueita Suomeen.

Uuden, yksityisen luonnonsuojelualueen voivat perustaa niin yksityiset maanomistajat kuin yrityksetkin.

Tavoitteena on saada jokaiseen maakuntaan vähintään sata hehtaaria maanomistajan omistukseen jääviä, pysyvästi suojeltuja metsä- tai suoalueita. Koko maassa määrä vastaisi yhteensä 1 800 hehtaaria.

Tämän lisäksi jokaista metsänomistajien lahjoittamaa hehtaaria kohden valtio suojelee toisen hehtaarin valtion omista maista. Tavoitteen toteutuessa Suomeen tulisi siis uusia suojelualueita yhteensä 3 600 hehtaaria ensi vuoden aikana.

Kampanja sai alkunsa, kun maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kutsui vuosi sitten metsäalan sidosryhmät pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan metsien tilasta.

Tapaamisissa haettiin yhteistä näkemystä, uusia keinoja ja tekoja, joilla voidaan turvata metsäluonnon monimuotoisuutta.

MTK tukee 100-vuotisen Suomen kunniaksi perustettua kampanjaa, mutta MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirolan mukaan "tällä ei vielä tehdä vallankumousta".

"Metsänomistajia ja valtiota ei ole syytä laittaa yksin vastuuseen metsien monimuotoisuuden suojelusta."

Puheenjohtaja esittääkin kampanjan lisäksi Metso-suojeluohjelman rahoituksen vahvistamista uudella Metso-rahastolla, jolloin vastuu monimuotoisuudesta jakautuisi kaikille. Näin yksityiset henkilöt ja yritykset voisivat tehdä konkreettisia lahjoituksia luonnonsuojelun hyväksi ja saada lahjoituksista verovähennyksiä.

"Rahastolla myös yksittäiset kansalaiset, yritykset ja järjestöt voisivat laittaa oman panoksensa suojelutyöhön. Muuten se on yksin metsänomistajien ja valtion vastuulla."

Tiirola painottaa, ettei pysyvä metsien museointi ole ainoa tapa metsäluonnon suojeluun.

"Tarvitsemme konkretiaa: aktiivisia luonnonhoitotoimenpiteitä ja markkinamekanismeja monimuotoisuuden edistämiseksi."

"Esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten tekemien luonnonhoitohankkeiden rahoitusta tulisi vahvistaa."

Otsikkoa täsmennetty 11.1. klo 15.18.

Aiheeseen liittyvät artikkelit