Metsä

Metsäkeskus: Metsänomistajat lyövät omaisuuttaan laimin, menetykset 80 miljoonaa euroa vuodessa

Metsä 23.08.2017

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla taimikoita on hoidettu vain alle puolet tavoitteesta. Lähimmäs tavoitetta on päästy Lounais-Suomessa ja Etelä-Savossa.


Sami Karppinen
Taimikonhoitorästien vuoksi metsänomistajat menettävät tulevaisuuden hakkuutuloja vähintään 80 miljoonaa euroa vuodessa. Hehtaaria kohti se tekee noin 300–400 euroa, laskee asiantuntija Eljas Heikkinen metsäkeskuksesta.

Kotimaisen raakapuun käyttö on noussut jo 70 miljoonaan kuutiometriin ja metsäteollisuuden uudet investoinnit lisäävät edelleen puun tarvetta lähivuosina.

Samaan aikaan metsänhoitotöiden rästit ovat kasvaneet Suomen metsäkeskuksen mukaan huolestuttavasti.

Metsäkeskuksen alueellisten metsäohjelmien seurantatilastot osoittavat, että erityisesti hoitotarvetta on kertynyt taimikoihin ja nuoriin metsiin.

Viime vuosina taimikoita on hoidettu koko maassa keskimäärin 160 000 hehtaaria vuosittain. Hoitotarve olisi noin 270 000 hehtaaria, jotta taimikot saataisiin tuottavaan kuntoon, kertoo metsäkeskuksen tiedote.

Eniten hoitorästejä on kertynyt Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla, missä taimikoita on hoidettu vähän alle puolet tavoitteesta. Lähimmäs alueellisen metsäohjelman tavoitetta on päästy Lounais-Suomessa ja Etelä-Savossa.

"Taimikonhoitorästit vähentävät mahdollisuuksia metsien käytölle ja hiilen sidonnalle pitkällä aikavälillä. Metsänomistajat menettävät tulevaisuuden hakkuutuloja vähintään 80 miljoonaa euroa vuodessa. Hehtaaria kohti se tekee noin 300–400 euroa", sanoo metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen metsäkeskuksesta.

Kuitupuuta kerryttävät ensiharvennushakkuut ovat jääneet viime vuosina noin 100 000 hehtaaria metsäohjelmien kokonaistavoitteesta. Myös uudistuskypsiä metsiä on hakattu pitkään maltillisesti.

Metsien lannoitus on vähentynyt kuudennekseen huippuvuosista. Nykyään metsiä lannoitetaan noin 40 000 hehtaaria vuodessa, ilmenee metsäohjelmien seurantatiedoista.

Suometsien ja kivennäismaiden lannoituksella voitaisiin parantaa maan ravinnetasapainoa ja lisätä puuston kasvua. Yli miljoona hehtaaria metsäojitetuista soista on ravinnepuutosten vuoksi vajaakäytössä.

"Jos lannoituksia tehtäisiin 230 000 hehtaaria vuodessa, saavutettaisiin sillä vähintään 3,5 miljoonan kuutiometrin lisäkasvu vuodessa. Se vastaisi lähes Äänekosken biotuotetehtaan tuomaa lisäystä vuotuiseen puunkäyttöön", Heikkinen sanoo.

Metsäautoteitä on rakennettu ja kunnostettu viime vuosina niin vähän, että se uhkaa jatkossa toimivaa puuhuoltoa. Vuonna 2016 metsäteitä rakennettiin tai korjattiin valtion tuella 550 kilometriä, mikä oli vain neljäsosa metsäohjelmien kokonaistavoitteesta.

Metsänomistaja voi tarkistaa oman metsänsä hoitokohteet maksuttomasta Metsään.fi-palvelusta. "Palvelun avulla voi myös ottaa yhteyttä metsänhoitotöitä tekeviin alan toimijoihin", Heikkinen neuvoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit