Metsäteollisuus uskoo sovun löytyvän työsopimuksiin "syyskuun loppuun mennessä"
Paperitehtaiden sopimus katkolla syyskuun lopulla.
Paperiliitto haluaa palkankorotuksia, mutta Metsäteollisuus ry:n mukaan alan kustannuskilpailukyky ei ole vielä kunnossa. Kuva: Jarmo PalokallioMetsäteollisuus ry. ja Paperiliitto käynnistelevät vähitellen palkkaneuvotteluja. Paperitehtailla työsopimus on katkolla syyskuun lopulla. Metsäteollisuus uskoo, että uudesta sopimuksesta löytyy siihen mennessä sopu.
Metsäteollisuuden vastapuoli eli Paperiliitto aloittelee parhaillaan liittokokousta, missä keskustellaan työmarkkinatavoitteista. Ennakkotietojen mukaan paperimiehillä on haluja selvään palkankorotukseen.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala odottaa, että Metsäteollisuus ry tuo neuvottelupöytään myös asiakysymyksiä. Yksi kestoaihe on ulkopuolisen työvoiman käyttö.
Metsäteollisuus on edelleen huolissaan kilpailukyvystä. Tehtaiden toimintaedellytykset ovat siitä kiinni.
”Suomen kustannuskilpailukykyä ei ole saatu korjattua rahoitusmarkkinoiden kriisin jälkeen. Metsäteollisuudessa tuoteryhmien väliset erot korostavat tarvetta sen parantamiseen ja joustavuuden lisäämiseen. Vaikka suhdannetilanne on osaltaan kasvattanut tuotantomääriä, erityisesti tehdasteollisuudessa heikko kustannuskilpailukyky on haaste”, toteaa Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.
Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen pitää metsäteollisuuden neuvottelutavoitteet vielä tässä vaiheessa salassa. Hänen mukaansa ensimmäiset yhteydenotot Paperiliiton kanssa tehdään kevään aikana, mutta neuvottelut tiivistyvät vasta kesälomien jälkeen.
"Odotan tulevia neuvotteluja mielenkiinnolla. Sekä Paperiliitolla että meillä on tavoitteena uusi sopimus, joten suhtaudun luottavaisesti siihen, että sopu löytyy syyskuun loppuun mennessä", toteaa Pärssinen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
