MT:n uusi metsäpalvelu kertoo, mitä metsästä oikeasti maksetaan
Palvelun avulla voi haarukoida oman metsätilansa markkina-arvoa.
Palvelusta voi hakea perustiedot 12 edeltävän kuukauden metsätilakaupoista. Kuva: Jaana Kankaanpää Käsittely: Sanne Katainen ja Wilma JulkunenMaaseudun Tulevaisuus on julkaissut keskiviikkona 20. syyskuuta verkossa palvelun, jonka avulla voi arvioida metsätilojen ajankohtaisia markkinahintoja.
Palvelu hakee käyttäjän antamien tietojen perusteella mahdollisimman samankaltaisia, toteutuneita metsätilakauppoja maakunnittain.
Ajatuksena on, että tilan arvoa voi arvioida luotettavimmin vertaamalla sitä samankaltaisiin myytyihin tiloihin samalla alueella.
Verkossa on jo useiden toimijoiden palveluita, jotka arvioivat metsätilan hintaa metsätietojen perusteella. Ne eivät kuitenkaan ota huomioon markkinahintoja, jotka varsinkin Etelä-Suomessa ovat tilojen metsätaloudellista arvoa korkeammat.
Yksinkertaisimmillaan hakuun voi syöttää pelkän pinta-alan. Täsmällisempiä hakutuloksia saa, jos lähtötietona syötetään puuston kokonaismäärä sekä kehitysluokkien prosenttiosuudet.
Palvelu perustuu metsatilat.fi-kiinteistönvälitysketjun tietokantaan toteutuneista metsätilojen kaupoista. Hakutuloksissa otetaan huomioon kahdentoista edellisen kuukauden aikana tehdyt kaupat. Koko Suomen alueella tämä tarkoittaa vajaata 5 000 metsätilakauppaa. Lisäksi saatavilla on alueittainen pitkän ajan hintakehitys metsätilojen koon mukaan luokiteltuna.
Metsätilojen kaupat ovat julkista tietoa. MT:n metsäpalvelun tarkoitus ei kuitenkaan ole esitellä yksittäisten tilojen tietoja tunnistettavasti. Siksi palveluun ei ole viety esimerkiksi tilojen tarkempia sijaintitietoja tai muita tilojen myynti-ilmoituksissa julkaistuja lisätietoja.
Palvelu on toteutettu yhteistyössä metsatilat.fi:n kanssa. Se on metsänhoitoyhdistysten omistama metsätilojen kiinteistönvälitysketju, jonka muodostavat seitsemän alueellista kiinteistönvälitysyhtiötä.
Metsatilat.fi on metsäkiinteistöjen välityksen markkinajohtaja Suomessa.
Metsäpalvelu tarjoaa käyttäjälle hakutulosten yhteydessä metsatilat.fi:n alueelliset yhteystiedot.
Palveluun on tarkoitus tuoda jatkossa uusia osioita metsänomistajia palvelemaan, esimerkiksi ajankohtaiset puun hinnat.
Uutta verkkopalvelua lähdettiin tekemään, koska metsänomistajat ovat Maaseudun Tulevaisuudelle tärkeä lukijaryhmä, MT:n päätoimittaja Jouni Kemppainen kertoo.
”Metsänomistajat ovat MT:n lukijakunnan keskeinen ydin. MT haluaa tarjota lukijoilleen jotakin sellaista, mikä on heille arvokasta ja jota ei vielä ole saatavilla. Oman metsän arvon määrittäminen toteutuneiden kauppojen valossa on juuri sellaista. Uskon sen kiinnostavan suurta osaa lukijoistamme.”
Metsatilat.fi:n puolelta palvelua kehittämässä ollut, Länsi-Suomen metsätilojen toimitusjohtaja Jukka Pusa toivoo, että palvelu valistaisi metsänomistajia ymmärtämään omaisuutensa todellisen arvon.
”Viime aikoina tarjolle on tullut metsän arvostuksen vaihtoehtoja, jotka eivät perustu luotettavaan tietoon. Haluamme avata todellista kauppatietoa. Metsänomistajan on näin mahdollista saada luotettavampi arvio.”
Pusa painottaa, että markkinatietoon perustuva palvelukaan ei korvaa ammattilaisen tekemää arviota yksittäisen tilan arvonmäärityksessä.
”Palvelu antaa tietoa markkinoista. Esimerkit voivat jossain määrin kuvata metsätilaa, mutta kauppatilanne on aina yksilöllinen.”
Pusan mukaan metsatilat.fi-verkkosivulla vieraillaan vuodessa 2 miljoonaa kertaa. Sivusto on Suomessa yleisin kanava metsätilan myynnille. Toiseksi yleisin on tilan myynti suoraan uudelle omistajalle.
Tavallisesti metsatilat.fi:n välittämään metsätilaan tehdään 6–10 tarjousta, tiedusteluja satelee enemmänkin.
”Metsätiloilla on hyvin kysyntää. Muunlaiset maaseudun kiinteistöt ovat kivisempi tapaus.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
