Metsä

Puolet valkoselkätikkojen pesistä löytyy talousmetsistä

Metsä 19.06.2017

Talousmetsien luonnonhoito, massavaellus ja talviruokinta ovat elvyttäneet aiemmin romahtanutta valkoselkätikkakantaa.


Kari Salonen
Valkoselkätikka ruokailee lehtilahopuiden hyönteisillä. WWF:n asiantuntija Panu Kunttu etsi merkkejä tikasta Heinolassa.

Haavan latvassa näkyy symmetrinen kolo. Kaukaa kuuluu koputus, mutta itse tikkaa ei näy.

"Taitaa olla haudonta-aika", metsäyhtiö UPM:n asiantuntija Juha-Matti Valonen toteaa.

Valkoselkätikka on yksi Suomen uhanalaisimmista metsälinnuista, jota esiintyy Suomessa eniten Savossa ja Karjalassa.

Viime vuonna niitä esiintyi ennätyksellisen paljon, ja pesintöjä varmistettiin 180.

Parikymmentä vuotta sitten pesintöjä oli vain 30. Aiemmin romahtanut tikkakanta on siis elpynyt rutkasti.

WWF:n asiantuntija Panu Kunttu kertoo, että syitä elpymiseen on monia. Kannan vahvistumiseen ovat vaikuttaneet uudet suojelualueet ja talviruokinta.

Myös talousmetsien luonnonhoito on auttanut kannankasvuun, ja muuttoliike idästä on ollut toivottu piristysruiske.

"Kahden vuoden takainen massavaellus Venäjältä elvytti kantaa kummasti", Kunttu kertoo.

Puolet valkoselkätikoista pesii talousmetsissä ja loput suojelualueilla. Lajin menestymisen edellytyksenä ovat lehtilahopuustoiset metsät.

Tärkeitä puita ovat erityisesti nopeasti lahoavat leppä, koivu ja raita, jotka tarjoavat tikalle purtavaa.

Vaikka valkoselkätikan tilanne on nyt hyvä, Kuntun mielestä siihen ei ole syytä tuudittautua.

"Pelkät suojelualueet eivät riitä valkoselkätikkojen ylläpitoon."

Hän sanoo, että lahopuita talousmetsiin tarvittaisiin enemmän.

Maalahopuiden määrä erityisesti pohjoisessa on laskenut. Osalle metsänomistajista lahopuut saattavat Kuntun mukaan edelleen edustaa roskapuita ja taloudellisen tuloksen nakertajia.

Suuret lehtipuut eivät kuitenkaan yleensä haittaa metsätaloutta, Kunttu muistuttaa. Myös tuholaistartuntaa pelätään turhaan.

"Lehtipuita voi jättää metsään hyvällä omalla tunnolla, koska niiden lahottajat eivät siirry havupuihin."

UPM on kehittänyt jo pitkään talousmetsien luonnonhoitoa. Valosta harmittaa turhan tiukka rajojen vetäminen suojelu- ja talousmetsien välille.

"Suojelualueiden piirteitä saa näkyviksi yhtälailla myös talousmetsiin", hän sanoo.

Sertifiointi on Valosen mukaan yksi helppo tapa metsänomistajille huolehtia metsäluonnosta taloudesta tinkimättä. PEFC:n lisäksi UPM:n asiakkaat ovat ottaneet FSC-ryhmäsertifioinnin ilomielin vastaan.

Sertifiointijärjestelmien kehittyminen on Valosen mukaan syynä valkoselkätikkojen parempaan tilanteeseen. Tämän takaa muun muassa molemmissa järjestelmissä kirjatut leveät suojakaistat vesistöihin.

Kuntun mielestä kaikissa metsissä, oli se sertifioitu tai ei, tarvitaan luonnonhoidon toimenpiteitä.

"Metsäneuvonta ja metsänomistajien toiveet korostuvat jatkossa vahvasti. Useimmat lajit, kuten valkoselkätikka, viihtyvät talousmetsissä, jos niille antaa tarpeeksi edellytyksiä."

Sertifiointikriteerien latelemista tärkeämpää on Valosen mielestä kertoa, miksi säästöpuita ja vesistöjen suojakaistoja ylipäätään jätetään maastoon.

"Kun kerrot metsänomistajalle, että valkoselkätikka saa tästä puusta ravintonsa, harva sitä haluaa hakata", Valonen jatkaa.

Nakutus kuuluu nyt ihan läheltä. Yksi tikka lehahtaa lähelle ja tähyää koivun latvasta.

Valkoselkätikkoja jo kauan metsissä seurannut Valonen kertoo, että kyseessä on valkoista sisartaan yleisempi käpytikka.

Todiste valkoselkätikasta löytyy lehtipuiden rungoista.

"Suppilon muotoinen kolo on valkoselkätikan tekosia", Valonen kertoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit