Puuta polton sijaan raaka-aineeksi lääkkeisiin
Itä-Suomen yliopiston projektissa laboratoriokemikaaleja korvataan puuperäisillä tuotteilla.
Itä-Suomen projekti tähtää puutuotteiden yhä monipuo lisempaan hyötykäyttöön. Tällä hetkellä useat kemikaalit, joita voidaan erottaa puusta, tehdään keinotekoisesti laboratoriossa.Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella on alkanut Luonnollisia puhtaita hienokemikaaleja kansainvälisille asiakkaille (Value Wood Chem) -hanke. Hankkeessa tuotteistetaan puun hienokemikaaleja esimerkiksi lääke-, elintarvike- ja kosmetiikkateollisuuteen.
Puun käyttö liitetään edelleen vahvasti saha-, sellu-, ja kartonkiteollisuuteen. Useat puu- ja selluteollisuudessa syntyvät kemialliset yhdisteet ovat käyttökelpoisia esimerkiksi komposiiteissa ja kuitutuotteissa.
Toistaiseksi kehittelyssä on keskitytty biopolttoaineisiin, joihin Suomessa on tehty useita maailmanluokan investointeja.
Tällä hetkellä suuri osa puuteollisuuden sivutuotteista poltetaan energiaksi, jolloin niiden jalostusarvo on pieni.
”Olemme tiedostaneet puuteollisuuden sivutuotteina syntyvien nesteiden potentiaalin erilaisten hienokemikaalien tuotannon raaka-aineena”, projektikoordinaattori Taneli Väisänen Itä-Suomen yliopistosta kertoo.
”Hienokemikaalit ovat esimerkiksi hartsihappojen johdannaisia, joita saadaan havupuiden pihkasta. Niiden hyödyntäminen on toistaiseksi lapsenkengissä.”
Itä-Suomen yliopistossa on kehitetty menetelmä, jonka avulla puun nestemäisistä jakeista on saatu erotettua hienokemikaaleja korkeina pitoisuuksina.
Uudella menetelmällä pystytään välikäsittelyssä nappaamaan arvokkaat hienokemikaalit talteen ja tuotteistamaan ne teollisuuden käyttöön.
”Tällä hetkellä hienokemikaaleja tuotetaan keinotekoisesti laboratoriossa. Meidän menetelmämme perustuu puupohjaisen materiaalin hyödyntämiseen niin, että saamme muihin menetelmiin verrattuna haluttuja kemikaaleja suurina saantoina ja hyvin puhtaina”, Väisänen kertoo.
”Olemme tehneet pohjatyötä, jossa olemme saaneet selville sen, että tuotteillemme on selkeät markkinat.”
Projektilla on käytössä huippuluokan prosessointilaitteistot, joiden avulla voidaan termisesti käsitellä biomassaa, erottaa jakeita ja analysoida seosten koostumuksia. Tekes on myöntänyt hankkeelle 300 000 euron Euroopan aluekehitysrahoituksen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
