”Suomalaisen puun kohtalo ratkaistaan ulkomailla”
Jokaisella EU-maalla on oma uusiutuvan energian tukijärjestelmänsä. Muiden maiden ratkaisut vaikuttavat suomalaisen puun käyttöön, sanoo Energiateollisuus ry:n Jukka Leskelä.Leskelä toivoi Suomen ajavan EU:ssa yhtenäistä energiatukien politiikkaa.
Suomen energiapolitiikkaa vaivaa Leskelän mukaan huono ennakoitavuus. Energiateollisuus investoi siksi vain monipolttoainevoimalaitoksiin.
Leskelä puhui Tapion biotalousfoorumissa Helsingissä tiistaina.
Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta painotti, että biomassat ovat rajallisia ja käyttömuodot kilpailevat keskenään.
Suomessa on runsaasti puubiomassaa henkeä kohti. Se päätyy paljolti ulkomaisten kuluttajien tarpeeseen.
Siksi puun polttoon ja muuhun käyttöön tulisi suhtautua fiksusti ja säästeliäästi. Puuta säästyisi, jos esimerkiksi kaukolämpölaitokset ryhtyisivät keräämään aurinkoenergiaa, Seppälä sanoi.
Kansantalouden näkökulmasta puun poltto on jotakuinkin yhtä hyödyllistä kuin paperinteko, sanoi Itä-Suomen yliopiston professori ja Euroopan metsäinstituutin ohjelmajohtaja Lauri Hetemäki .
Tämä johtuu kolmesta tekijästä: Energia on kallistunut, paperi halventunut ja paperi viedään ulkomaille, jolloin sen energiasisältö ei hyödytä Suomea elinkaaren lopussa.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
