
"Tulevaisuuden kuusi tuleville sukupolville" – Suomen juhlakuusi istutettiin MTK:n Kettulaan
Kettulan tila, jonne MTK:n juhlakuusi istutettiin, sijaitsee Salon Suomusjärvellä.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila istutti kuusen taimen Kettulan tilan pihaan. Vierestä seurasi Raimo Hulmi. Kuva: Kari SalonenSuomen 100-vuotisjuhlakuusi istutettiin eilen tiistaina MTK:n Kettulan tilalle. Sitä istuttamassa olivat MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja Tulevaisuuden kuusi -hankkeen puheenjohtaja Raimo Hulmi.
Kun Suomi itsenäistyi, kylvettiin Itsenäisyyden kuusi, joka istutettiin 1931 Helsingin Kaivopuistoon. 50-vuotisen Suomen kunniaksi eri puolille maata istutettiin 30 000 kotikuusta, jotka ovat Itsenäisyyden puun jälkeläisiä.
Sama istutusperinne toistuu tänä vuonna Tulevaisuuden kuusi -kampanjassa, jolloin kuka tahansa voi laittaa oman juhlapuunsa kasvamaan pihalleen tai metsäänsä.
"MTK on ylpeä voidessaan olla osa perinnettä ja kampanjaa", Marttila sanoi.
"Taimi on vielä pieni ja hento, mutta niin oli Suomen valtiokin 100 vuotta sitten. Saamme tässä aitiopaikalla seurata, kuinka kuusi kasvaa, varttuu ja vahvistuu."
Eurooppa-päivänä istutettu kuusi on Marttilan mukaan viesti Euroopalle, mitä suomalainen kestävä metsätalous on.
"Tulevaisuuden kuusi istutetaan tuleville sukupolville. Se kertoo kestävän perhemetsätalouden tärkeimmän sisällön, olemme lenkki sukupolvien ketjussa ja jätämme metsän uudelle polvelle paremmassa kunnossa, kuin itse sen saimme. Kestävä kehitys on suomalaisen metsätalouden keskeisin arvo."
Marttila muistutti, että puiden istuttaminen on osa normaalia metsänhoitoa.
Metsänomistajat ja metsänhoitoyhdistykset istuttavat Suomen yksityismetsiin tänäkin vuonna yli 100 miljoonaa puuta.
"Vaikka puuta käytetään enemmän, metsien uudistamisesta huolehditaan ja jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan keskimäärin neljä uutta."
Marttila kertoi juhlapuheessaan, että Kettulan metsätila on esimerkki metsien ja Suomen kasvusta. MTK:n säätiö osti Kettulan tilan Lohjan Selluloosa Oy:ltä vuonna 1927.
Silloin metsissä oli puuta keskimäärin alle 20 kuutiometriä hehtaarilla. Kuusen istutuksella hän haluaakin muistuttaa, mihin aktiivinen metsänhoito johtaa.
"Nyt puuta on kymmenkertainen määrä, vaikka hakkuita tehdään joka vuosi", Marttila kertoi.
100 vuotta kasvua, MTK:n juhlavuoden tunnuslause on ikuistettu Tulevaisuuden kuusen muistolaattaan.
"Se sopii Kettulaan ja metsiin erittäin hyvin."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

