; Maaseudun Tulevaisuus
Metsä

Verottaja suopeana: Kuvauskopteri kelpaa metsän kalustoksi

Metsä 13.03.2017

Kuvauskopteria eli dronea voi käyttää taimettumisen sekä lumi- ja myrskytuhojen seurannassa.


Kopterin käyttö helpottaa metsänomistajan työtä.

MT:n lukija kertoo yhteydenotossaan käyttävänsä kuvauskopteria eli dronea apuna taimettumisen sekä lumi- ja myrskytuhojen seurannassa. Kopterin käyttö helpottaa metsänomistajan työtä varsinkin vaikeakulkuisissa maastoissa.

Lukija aprikoi, miten verottaja suhtautuu kuvauskopterin hankintakustannusten vähentämiseen metsäverotuksessa.

”Dronen pääasiallisen käytön tulisi kohdistua metsätalouden veronalaisen tulon hankintaan tai säilyttämiseen. Lukijan mainitsemat käyttökohteet ovat vähennyskelpoisuuteen oikeuttavaa metsätalouskäyttöä. Jos niistä muodostuu kuvauskopterille yli puolet sen kokonaiskäyttöajasta, voidaan sen hankintameno vähentää metsätalouden pääomatulojen verotuksessa poistomenettelyllä”, kertoo ylitarkastaja Kari Pilhjerta Verohallinnosta.

Poistomenettelyä sovelletaan, jos koneen hankintameno ylittää 200 euroa ja sen taloudellinen käyttöikä on yli kolme vuotta.

”Poistojen teko aloitetaan koneen arvonlisäverottomasta hankintahinnasta, jos koneen hankkinut metsänomistaja on arvonlisäverovelvollinen”, hän neuvoo.

Metsätalouden veromuistiinpanoissa tulee selvittää kuvauskopterin metsäkäyttötunnit tarvittaessa metsäkuvioittain sekä kokonaiskäyttötunnit.

”Jos sitten tällaisella metsätalouden kalustoon liitetyllä vehkeellä on muutakin kuin metsätalouteen liittyvää käyttöä, tehdään kyseisenä vuonna käyttöaikojen suhteessa menokorjauksia metsätalouden muistiinpanoihin ja veroilmoitukselle.”

Kuvauskopterin hankintaan sisältyvää arvonlisäveroa alv-velvollinen metsänomistaja saa vähentää arvonlisäverotuksessaan siltä osin kuin hän arvioi käyttävänsä konetta verolliseen toimintaan, Pilhjerta sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit