Kolumnit

Lukutoukka ei ole yksinäinen erakko

Laura Kuivalahti
Kolumnit 25.10.2017

Laura Kuivalahti: Yöpöydälle kasvanut kirjapino ei ole muuri, joka eristää sisäänsä innokkaan lukijan.

Varhaisimmassa lapsuudessani lukuhetki oli sosiaalinen tilanne. Äiti tai isä kaivoi kirjan esille ja tarinan ääreen saattoi kerääntyä useampikin kiinnostunut korvapari sisaruskatraasta.

Kun kirjaimet alkoivat järjestyä ymmärrettäviksi sanoiksi omissakin silmissäni, tuli lukemisesta itsenäinen harrastus. Kannoin kirjastosta repullisen kirjoja kerran kuukaudessa ja tankkasin niitä omassa rauhassani. Välillä muu maailma piti sulkea ulkopuolelle tunkemalla sormet korviin, välillä sujahdin kokonaan peiton alle kirjan ja taskulampun kanssa.

Vielä pikkukoululaisena kirjoista oli helppo keskustella kavereiden kanssa, lukivathan parhaat ystävät samoja kirjasarjoja, joista valittiin yhdessä lempihahmot. Mutta mitä vanhemmaksi kasvoimme, sitä erilaisemmiksi kirjamakumme muuttuivat ja läksyvuoret veivät innostuksen omaksi iloksi lukemiseen.

Perinteisesti lukeminen on mielletty yksinäiseksi harrastukseksi. Rauhallinen lukutoukka käpertyy sohvalle vieressään ne kliseisimmät rekvisiitat teemukista kynttilöihin ja suklaaseen. Muu maailma jää ulkopuolelle, kun kirjojen sivun kautta hypätään aivan toiseen todellisuuteen.

Onneksi näin ei ole pakko olla. Yöpöydälle kasvanut kirjapino ei ole muuri, joka eristää sisäänsä innokkaan lukijan.

Lukupiirejä on järjestetty kautta aikain, mutta lukemisesta saa sosiaalisen kokemuksen vaikka ei fyysiseen kirjapiiriin ehtisi tai haluaisi. Kirjablogeissa käydään päivittäin aktiivista kirjakeskustelua ja jaetaan lukuvinkkejä, radiossa lukupiirit pyörivät Ylen puolella.

Huomenna alkavat Helsingin kirjamessut kaltaisine tapahtumiin ovat kirjallisuuden ystävien ilojuhlia. Siellä puhujalavojen ja kirjavuorien keskellä paatuneinkin lukutoukka saa kokea jopa fanituksen väristyksiä tavatessaan ihailemiaan kirjailijoita. Samanhenkisten keskellä on helppo päästää innostuksensa valloilleen.

Tätä kirjojen riemua tihkuu parhaimmillaan myös muille kuten syyskuun lopussa Twitterin täyttyessä klassikkokirjojen tiivistelmillä. Turun kirjamessujen aloittama kampanja levisi laajalle, kirjat todellakin kiinnostavat.

Kirjallisuudesta puhuttaessa on tapana lietsoa moraalipaniikkia tietokonepelien ääreen karkaavista nuorista ja rapistuvasta lukutaidosta. Totta onkin, että peruskoulusta valmistuu vuosittain tuhansia nuoria, joiden heikko lukutaito ei riitä edes arkisten asioiden hoitamiseen (HS 1.10.).

Silti lähestymiskulma on usein väärä. Tuskin nämä nuoret tai kukaan muukaan alkaa rakentaa lukuharrastusta kuultuaan tutkimuksista kirjallisuuden hyvistä vaikutuksista esimerkiksi elinikään tai sairauksien ehkäisemiseen. Ei, kyllä kirjaan tartutaan yleisen kiinnostuksen ja viihtymisen takia.

Tämän vuoksi kauhistelemisen sijaan huomio pitäisi kiinnittää siihen kaikkein keskeisimpään: hyvään kirjallisuuteen. Jos paksut klassikot eivät kiinnosta, voi ihan hyvin tarttua johonkin tuoreempaan. Kevyempääkään viihdekirjallisuutta ei kannata katsoa nenänvartta pitkin, jollekin se voi olla tie kirjahyllyn ääreen. Ja jos paperikirja tuntuu auttamattomasti vanhentuneelta tai vieraalta, voi kertomuksia lähestyä vaikka luurit korvilla äänikirjojen avulla.

Eikä suomalaisten tilanne aivan toivoton ole. Vaikka esimerkiksi kirjastosta lainattujen kirjojen määrä on ollut tasaisessa laskussa koko 2000-luvun, lainattiin viime vuonna kirjastoista koko maassa yli 67 miljoonaa kirjaa. Se on paljon, ihan globaalillakin mittakaavalla.

Ties mitä uusia sosiaalisia ulottuvuuksia kirjallisuus tulee vielä lähivuosina saamaan. Toivotan ne ilolla tervetulleiksi!

Aiheeseen liittyvät artikkelit