Kolumnit

Minne menet Eurooppa?

Kaijaleena Runsten
Kolumnit 10.01.2018

Olin loppusyksyllä pois uutistyöstä kaksi kuukautta. Matkasin Namibiassa, Kambodzassa ja Singaporessa apurahan turvin, jonka sain Journalistisen kulttuurin edistämissäätiöltä, Jokes ry:ltä.

Lähdin matkaan tarkastellakseni kestävää kehitystä luonnonvarojen ja erityisesti maaseudun ihmisten näkökulmasta. (Jos jotakuta kiinnostaa, lisää voi lukea blogista www.kohtikestavaa.com.)

Matka vahvisti totta kai iloa asioista, jotka ovat Suomessa hyvin. Mutta se lisäsi myös joitakin harmistuksen tunteita.

Meillä Suomessa ja EU:ssa on vallalla ajattelu, että olemme kehityksen kruunu. Onkin täysi syy puolustaa niitä hyviä kehityskulkuja.

Koulutus ja terveydenhoito ovat kaikille, turvallisuus vallitsee ja monet yhdyskuntien palvelut, kuten jäte- ja vesihuolto, ovat maailman huippua. Mielipiteensä ilmaiseva ei joudu vankilaan. Lakiin on kirjattu useimmiten takarajat sille, miten ja milloin kansalaisen tai yrittäjän asia on käsiteltävä hallinnon portaissa ja virkamiehien päätöksistä saa jopa valittaa!

Silti päällimmäisenä ajattelussani vahvistui se, että istumme tasan tarkkaan samassa veneessä kotimaan maantieteelliseen sijaintiin ja bkt:hen katsomatta.

Mennyt on maailma, jossa oli selvät rajat kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä.

Talous kasvaa kohisten nimenomaan Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa ja osassa Afrikkaa. Se heijastuu geopolitiikkaan. Valta ei enää ole Yhdysvalloilla ja Euroopalla, vaikka täällä Suomessa seuraamme edelleen niiden asioita aivan, kuin viisaus tulisi vain ja ainoastaan lännestä.

Talouskasvu kasvattaa tuloeroja samalla tavoin, kuin erot ovat kasvaneet myös meillä. Namibiassa erot ovat revähtäneet jopa niin rajuiksi, että koteja ryöstetään väki­valtaa kaihtamatta.

Talouskasvulla on silti ennen kaikkea myönteiset kasvonsa. Kun toimeentulo on riittävä, esimerkiksi kännyköitä näkee kaikkiin kansanryhmiin kuuluvilla. Se taas suo mahdollisuuden köyhillekin päästä kiinni yhtäläisiin tietoihin ja sähköisiin palveluihin.

Saatoin omin silmin todeta, kuinka digitalisaatio edistää yhteiskunnan tasavertaisuutta. Parhaimmillaan se luo edelleen lisää väyliä yrittämiseen riippumatta siitä, mitkä ovat taloudelliset lähtökohdat. Kambodzan mopotaksikuskit ja tapaamani pienviljelijäperheet olivat siitä hyvää mieltä tuovia esimerkkejä.

Meidät kaikki sitoo samaan veneeseen suuri talouden ja ympäristön kantokyvyn murros, jonka keskellä olemme. Sen keskeisenä ajurina on teknologinen kehitys kuten keinoäly, robotiikka, 3D-mallintaminen ja muut älykkäät ratkaisut.

Samaan aikaan talouskasvu kiihdyttää kuluttamista, ilmastonmuutos sotkee ruuantuotantoa ja aiheuttaa monta muutakin hankaluutta yhteiskuntien toimintaan. Lämpenevä ilmakehä aivan samoin kuin merissä kelluva muovimoska eivät katso valtioiden rajoja.

Mieleni onkin reissun jäljiltä täynnä uusia kysymyksiä.

Monet köyhinä pidetyt valtiot ottavat digitalisaation ansiosta hyvin nopeita loikkia. Ne voivat jopa hyötyä siitä, ettei niillä ole vakiintuneiden toimintarakenteiden tuomaa jäykkyyttä.

Miten tässä mukana pärjää Suomi ja muu niin sanotusti vanha ja viisas Eurooppa? Onko meillä halua ja rohkeutta muuttua, jotta pysymme mukana kehityksen kelkassa? Vai yritämmekö liiaksi ohjata tulevaa katsomalla peruutuspeilistä viime vuosikymmenten menestystarinaa?

Aiheeseen liittyvät artikkelit