Maaseudun Tulevaisuus
Kolumnit

Ei Meraa eikä kohta kemeraa, mutta mitä

Juha Kaihlanen
Kolumnit 06.02.2017

”Sellaisen maan, jolla on hyviä ja helposti saavutettavissa olevia metsiä, varsinkin havumetsiä sekä jo korkealle kehittynyt puunjalostus­teollisuus, ei siis ole mitään syytä katsoa tulevaisuuteen toivottomana.”

Näin päättelivät metsätieteilijät Lauri Ilvessalo ja Matti Jalava kirjassaan Maapallon metsävarat, joka julkaistiin 1930.

Ilvessaloa ja Jalavaa huolestutti kuitenkin, että Suomessa ”metsien kulutus oli huomattavasti suurempi kuin se järkiperäisen metsän käytön kannalta saisi olla”.

Ongelmaan nähtiin ratkaisu.

”Metsien puuntuottoa voidaan merkittävästi lisätä metsänhoidollisilla toimenpiteillä. Ja koko metsäalaa laajentaa vesiperäisiä maita ojittamalla.”

Suomessa hakkuut ylittivät vielä 1960-luvulla puun­tuotannollisen kestävyyden, ja metsien kasvu jäi alle 60 miljoonaan kuutiometriin vuodessa.

Nyt metsät kasvavat vuodessa 105 miljoonaa kuutiometriä ja vuosittaisia hakkuita olisi varaa lisätä yli 20 miljoonaa kuutiometriä.

Kasvun kiihtyminen on huima. Pohja sille luotiin 1960-luvulla.

Ensin laadittiin HKNL- ohjelma, joka sai nimensä metsätieteilijöiden Leo Heiku­raisen, Kullervo Kuuselan, Aarne Nyyssösen ja Olavi Linnamiehen mukaan.

Sitä seurasi kolme Mera- ohjelmaa, joihin Suomi sai lainaa Maailmanpankilta.

Ohjelmat lisäsivät metsänviljelyä, taimikoiden hoitoa ja soiden ojituksia valtion tuella.

Soita ojitettiin peräti kuusi miljoonaa hehtaaria. Sen ansiosta nykyisistä hakkuu­mahdollisuuksista liki kolmannes kasvaa soilla.

Soiden ojitusta ja metsämaiden aurausta on arvosteltu rajusti. Tehometsätalous soi monen korvissa kirosanana.

Tehometsätalouden vuosi­kymmeninä yksityisen metsän­omistajan metsänhoitoa valvoi metsäviranomainen lain voimalla tiukasti. Hakkuun jälkeinen metsänuudistaminen varmistettiin puukauppa­tuloista syrjään siirrettävällä pakkotalletuksella.

Nykyinen laki antaa metsänomistajalle laajan vapauden hoitaa tai jättää hoitamatta metsäänsä, vaikka uudistamisesta pitääkin huolehtia.

Puuta Suomen metsissä on enemmän kuin koskaan aiemmin.

Metsätalous ja metsä­teollisuus tai nykyisin bio­talous ja biotuoteteollisuus elävät uutta nousua.

Äänekoskella käynnistyvälle biotuotejätille ja suunnitteilla oleville muille miljardien eurojen hankkeille raaka-ainepohja syntyi 1960- ja 1970-luvun metsäpoliittisin päätöksin.

Nyt kaivataan päätöksiä, joilla investointien edellytyksiä varmistetaan 2060-luvulle.

Mera-ohjelmien teho­metsätalouteen ei ole paluuta. Kestävän metsätalouden rahoituslain kemeran aika päättyy 2020.

Metsänomistajalle sijoitus metsänhoitoon antaa tuottoja vasta vuosikymmenien jälkeen. Nopeammin ja korkeampia tuottoja tarjoavia vaihtoehtoja riittää. Siksi metsänhoitoon tarvitaan vastaisuudessakin taloudellisia kannustimia: valtion tukea tai verohelpotuksia.

Ilvessalo ja Jalava pohtivat kirjassaan, ettei Suomella ole monia huomattavia toimialoja, joilla voidaan kilpailla ulkomaiden kanssa menes­tyksellisesti. Siksi heidän mielestään metsätaloudesta ”tuosta luonnon antamasta elinkeinonhaarasta on pidettävä sitäkin suuremmalla syyllä kiinni”.

Viisaita tiedemiehiä.

juha.kaihlanen@mt1.fi

Aiheeseen liittyvät artikkelit