Jatkuva rakentaminen ja kasvatus

”Tsihh”, sanoi sappitilkka vatsahaavassani, kun silmä viskasi aivoihini

Kuntaliiton tiedotteen. Otsikkona oli ”Sadan miljoonan elvytyspaketilla

korjattaisiin ainakin 500 homekoulua”. Töitä riittäisi 8 500–10 000 miestyövuodeksi.

Mistä niitä euroja sataa, korjaustöiden likaisen työn lisiinkin?

Ja kun korjaustöissä ”ahertaa” sama tunari tai isältänsä taitonsa ja vastuuntuntonsa perinyt jälkeläinen, jatkuvan rakentamisen malli on valmis. Miinus-Sampo, takapero-ikiliikku kasvattaa osaamisestaan kuulun maamme bruttokansantuotetta.

Tulevat ihan mieleen metsätalous ja jatkuva kasvatus. Siinäkin riittää kehnon perustyön eli epämääräisen hakkuun

jälkeen monta työtä tuulenkaatojen

korjuusta siemenvuosien ja lahon

odotteluun.

Tilanne on kouluilla pahempi kuin metsissä. Kuntaliiton mukaan 20–25 prosentissa kouluista on kosteus- tai

homevaurioita.

Näin jopa 1 000 koululla on oppilailla, opettajilla, koulunkäyntiavustajilla,

psykologeilla ja kohta kai vartioliikkeenkin väellä riski altistua itiöille.

”Plits”, sanoo nenän tippa läsähtäessään elämänkatsomusoppikirjan sivulle.

Metsissä jatkuva kasvatus on jäänyt hyvin vähiin. Ei keljujen viranomaisten, katselmusten eikä käräjienkään ruuhkien takia, vaan siksi, että talonpojat osaavat hoitaa metsiä.

Isoisän navetan rakentamiseen

hakattiin jatkuvasti kasvatettuun metsään 1940-luvulla 10 hehtaarin aukko, puuta lähti tehtaille 1 200 kuutiometriä.

Nyt pojanpoika hakkaa isoisän istuttaman kuusikon. Puuta karttuu 4 000

kuutiometriä. Isä harventeli alueelta

sellupuita ja vähin tukkiakin 1 200

kuutiometriä.

Kouluilla tilanne on parempi kuin metsässä siinä, ettei siellä tutkita, kuinka homekouluja voitaisiin lisätä tai olisiko niistä jotain hyötyä.

En ole kuullut myöskään tutkijoista, jotka olisivat viehtyneet tutkimaan

homekoulun mahdollisuuksia allergiasiedättämönä. Yllätys ei toki olisi ”tiedeuutinen” isosta lehdestä: ”Homekoulu paransi Sofian kissa-allergian.”

Mutta metsiin on nyt rakenneltu laajat

ja kalliit kokeet jatkuvan kasvatuksen tutkintaan. Onkohan osalla tutkijoita

repussa eväinä kyynisyyttä ja turhautuneisuutta?

He ovat lukeneet metsätalouden

historiaa, tuntevat laajalti alan tutkimukset ja käytännön puunkorjuun,

puun hinnoittelun ja metsänjalostuksen tulokset.

Ilmeisesti tutkimuksiin on haluttu mukaan kriittisesti asioihin suhtautuvaa

tiedeväkeä painoiksi, jotka vetävät

lennokkaimpien liehukoiden tennareita maata kohti.

Suomalainen viljelijä-metsänomistaja asuu yleensä terveessä puutalossa ja on tervepäinen. Ei tule kuuloonkaan, että temmesläinen perunantuottaja

pistäisi keväällä vakoon mitä sattuu.

Sama koskee orimattilalaista ohran ja hevosen kasvattajaa. Lajike peltoon valitaan huolella ja tulevan varsan siemenlähteet tutkitaan tarkoin sukukirjoista ja alan osaajien kanssa keskustellen.

Metsäänkin halutaan parasta. Jalostetut alkuperät tuottavat viidenneksen kasvuhyödyn, laatuhyötykin on iso.

Aniharva eksyy perustamaan jatkuvan kasvatuksen harveikkoa eikä siihen tulisi ketään eksyttääkään.