Maaseudun Tulevaisuus
Kolumnit

Maaseutukaupunkeja kannattaa vahvistaa

Jukka Koivula
Kolumnit 15.02.2017

Jukka Koivula: "Moderni aluepolitiikka ei saisi 2020-luvulle tultaessa pelkistyä vain keskuskaupunkeihin."

Kun Suomea jälleenrakennettiin sotien jälkeen, kehitettiin maata laitojaan myöten.

Peruskoulujärjestelmän ja yliopistolaitoksen ulottaminen laajan ja harvaan asutun valtion eri kolkkiin loi pohjaa tulevien vuosikymmenten menestystarinalle.

Niin kutsutun hajautetun hyvinvointivaltion aikakaudella Suomi nousi köyhästä maatalousyhteiskunnasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä valtioista.

1950-luvulta aina 1980-luvulle voimissaan ollut hajauttamisen ideologia on sittemmin joutunut ahtaalle.

Kansansivistykseen ja tasa-arvoon pohjautuvat ihanteet ovat alkaneet jauhautua kilpailukykyajattelun alle.

Myös turvallisuuspoliittinen asetelma muuttui.

Merkittävä syy itäisten rajaseutujen asuttuna pitämiseen oli ollut Neuvostoliiton mahdollinen sotilaallinen uhka, jonka katsottiin rautaesiripun kaatumisen myötä poistuneen.

Iso osa Suomea alettiin nähdä takamaana ja periferiana, jonka kehittämistä etelän suurten kaupunkien ei pidä maksaa.

Logiikka on tietysti ontuva, mutta vastaavia kommentteja esiintyy edelleen julkisessa keskustelussa.

1990-luvulla Paavo Lipposen (sd.) sinipunahallitus tekikin täyskäännöksen aluepolitiikassa.

Koko Suomen kehittämisen sijaan alettiin keskittyä pääkaupunkiseutuun ja Uudellemaalle sekä Turkuun ja Tampereeseen.

2000-luvulla keskusta palasi valtaan, ja Matti Vanhasen hallitukset käänsivät aluekehityksen painopistettä maakuntakeskuksiin.

Politiikka oli suotuisaa Kuopion, Joensuun, Oulun ja Seinäjoen kaltaisille Tampereen pohjoispuolisen Suomen keskuksille.

Maakuntien reuna-alueilla näivettyminen kuitenkin jatkui.

Ajatus siitä, että maakuntakeskusten hyvinvointi heijastuisi lopulta koko maakuntaan, ei toteutunut.

Maakuntakeskusten kehittäminen on jatkossakin ratkaisevan tärkeää Suomen hyvinvoinnin kannalta.

Kuitenkaan moderni aluepolitiikka ei saisi 2020-luvulle tultaessa pelkistyä vain keskuskaupunkeihin.

Maaseutukaupungit, eli maakuntien niin sanotut kakkos- ja kolmoskaupungit, ovat hävinneet paljon.

2000-luvulla valtiollisten työpaikkojen määrää on niissä karsittu rajusti riippumatta siitä, mitkä puolueet vallassa ovat olleet.

Biotalouden läpimurto on käsillä.

Suomen talous on suuresti riippuvainen siitä, miten laajamittaisesti pystymme hyödyntämään uusiutuvia luonnonvarojamme.

Asutus ei saisi jatkossakaan keskittyä liikaa, jotta biotalous saadaan kunnolla käyntiin.

Samalla on huolehdittava maakuntien korkeakoulujen toimintaedellytyksistä.

Koulutuspolitiikka on lopulta kaikkein tehokkainta aluepolitiikkaa.

Sipilän hallituksen ajama maakuntamalli antaa mahdollisuuksia maakuntien Suomen uudelle nousulle.

Maakuntamallissakin piilee kuitenkin se riski, että keskuskaupungeista tulee ylivoimaisia suhteessa muuhun maakuntaan.

Maakuntakeskuspolitiikka tarvitseekin rinnalleen aluekeskusten vahvistamista.

Suomessa on runsaasti noin kymmenen ja kahdenkymmenen tuhannen asukkaan aluekeskuksia, joissa on sangen hyvä ja kattava palvelutaso.

Riittävien palveluiden turvaaminen näissä maaseutukaupungeissa on välttämätöntä, jotta myös maakuntien reunoilla ja syvällä maaseudulla on jatkossa elämää.

Aiheeseen liittyvät artikkelit