Maaseudun Tulevaisuus
Kolumnit

Musta päivä Brysselissä

Aimo Vainio
Kolumnit 23.03.2016

Aimo Vainio: Nyt ei tarvitse sanoa kuin yksi asia. Pelolle ei saa antaa periksi.

Naapuritalossa Brysselissä on juutalaisten kerhotila ja sen ovella vartioi aina kaksi sotilasta. Tiistaiaamuna mietin, miksi ovella oli kuusi sotilasta. Ajattelin lentokenttäiskun nostaneen turvatasoa. Sitten käännyin mäkeä alas ja totesin poliiseilla olevan kiire.

Kuljin aukion poikki ja näin kaikkien katsovan samaan suuntaan. Poliisi oli sulkenut kulun, ihmiset olivat rauhallisia ja päivittivät somea. Kaikki katsoivat Maelbeekin metroaseman suuntaan. Se oli parin sadan metrin päässä ja sitten puhelin alkoi soida. Asemalla oli räjähtänyt puoli tuntia sitten.

Tietoisuus tilanteen 
vakavuudesta selviää hitaasti. Seisoin parin sadan metrin päässä räjähtäneestä asemasta, mutta paniikkia ei näkynyt. Siksi en osannut pitää kiirettä, mutta aloin ajatella, että tässä ei ehkä ole järkevää olla. Käännyin pois, kävin kaupassa ja tulin kotiin tekemään töitä.

Kotona alkoi some laulaa. Aloin ajatella kymmeniä 
ystäviä ja satoja tuttuja, jotka joka päivä voivat tulla metrolla töihin. Klikkasin Facebookin ehdottamaa turvassa-nappia ja vastasin huolestuneille ystäville.

Somen kavereiden sekä kavereiden kaverien viestiketjut kertoivat, että tutut taitavat olla kunnossa. Muutamalla kävi tuuri.

Juustopaketti ei meinannut aueta ja sekoitin voipaketin ja kananmunakennoston toisiinsa.

Luin eilen Politico-lehden otsikoita. Niissä kerrottiin, että Pariisin iskun pääsuunnittelijan Salah Abdeslamin kiinnijääminen viime viikolla ei korjaa Belgian viranomaisten tekemiä virheitä.

Kuinka oikeassa lehti olikaan. Sekä Belgian tiedustelutyö että radikalisoituneiden vähemmistöjen saaminen osaksi yhteiskuntaa ovat epäonnistuneet. Niitä ovat kehuneet vain viranomaiset itse. Pariisin iskujen selvittely ei sisältänyt virheitä, hallitus ilmoitti pari viikkoa sitten.

Brysselissä on jo vuosien historia terrorismista ja sen uhasta. Vuonna 2014 juutalaiseen museoon iskettiin ja neljä ihmistä kuoli. Siksi sotilaat päivystävät edelleen naapurissa. Aikaa puuttua ja korjata asioita on ollut.

Kaikki tuntuu nyt kovin turhalta. Kirjoitin jo maanantaina tälle palstalle valmiiksi 
kolumnin urheilusta ja 
erityisesti jääpallosta. Mietin jo silloin, että pitäisi kirjoittaa 
jostain tärkeämmästä. Pitäisi kirjoittaa rasismista ja ottaa voimakkaasti kantaa sitä vastaan. Halusin tuomita vihapuheen ja vaatia ihmisiä käyttäytymään paremmin.

Kirjoitin kuitenkin urheilusta, koska en halua, että maailmassa on vain yksi puheenaihe. En halua, että rasistit, ihmisten vihaajat ja terroristit saavat huomiota.

Vaikka on tärkeä nousta vastustamaan, reagoiminen on heille myös pieni palkinto. Sitä paitsi Helsingin Sanomien 
Pekka Mykkänen kirjoitti aiheesta paljon paremmin maanantaina. Lukekaa, olen samaa mieltä.

Valitsin maanantaina aiheeksi urheilun myös siksi, että en uskonut minulla olevan mitään uutta sanottavaa vihaan ja rasismiin. Voin vain tuomita ne eikä siihen tarvita koko kolumnia.

Nyt ei tarvitse sanoa kuin yksi asia. Pelolle ei saa antaa periksi. Muistakaa, että lapset, koirat ja kissat ovat söpöjä huomennakin. Ja kevät tulee ja kukat alkavat kukkia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit