Kolumnit

Pidä pintasi, Lintilä

Jouni Kemppainen
Kolumnit 11.08.2017

Lintilän oli pakko nostaa lisäeläkkeestä metakka

Valtion omistajaohjaus on tunnetusti vaikeaa. Lähes kaikki sitä yrittäneet ministerit ovat ajautuneet asiassa ongelmiin. Pääsyykin on yleensä sama. Yrityselämän edut ja kansan käsitys kohtuudesta ovat niin kaukana toisistaan, että kansan kannatuksesta riippuvaisen ministerin on vaikea puolustaa yrityksen johdossa tai hallituksessa tehtyjä ratkaisuja.

Hyvin usein ministeri, valtion omistusohjausyksikkö ja sen virkamiehet saavat ensimmäisessä mediamyrskyssä vakavia moitteita siitä, miksi suhteettomiksi koettuja etuja tai muita käytäntöjä on otettu käyttöön yhtiöissä, joissa valtiolla, siis meillä kaikilla, on merkittävä omistusosuus.

Seuraavassa vaiheessa valtion omistusohjaus ja erityisesti sitä hoitava ministeri todetaan epäonnistuneiksi. Monesti julkinen keskustelu vielä huipentuu päivittelyyn siitä, kuinka valtion omistusohjaus yleensä on toivotonta ja epätoivottavaa.

Viimeksi tuleen on joutunut työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), joka kyseenalaisti Finnairin toimitusjohtajan Pekka Vauramon lisäeläkkeen.

Vauramon eläkepotti on vastoin valtion aiempia palkitsemiseen liittyvää linjausta. Samaan aikaan sen myöntäminen on täysin mahdollista, koska valtio ei ole lentoyhtiön ainoa omistaja. Päätösvalta asiassa kuuluu Finnairin hallitukselle.

Finnairin hallitus päätti vastoin pääomistajansa linjausta myöntää suurehkon lisäeläkkeen yhtiön toimitusjohtajalle tilanteessa, jossa koko suomalaisen talouselämän pitäisi pystyä maltilliseen tulokehitykseen kilpailukyvyn parantamiseksi. Vauramo on tehnyt yhtiössä hyvää työtä, mutta signaali työmarkkinoille on huono.

Itse asiassa Lintilän oli aivan pakko nostaa asiasta metakka. Jos ministeri ei olisi asian tultua julki tehnyt sitä, hän ei olisi ollut tehtävänsä tasalla.

Tyylipisteistä voi aina keskustella, mutta liian helppoa on tuomita poliitikot ja vielä vaarallisempaa on sanoa, ettei politiikalla saisi olla mitään tekemistä yrityselämän kanssa.

Eivät yhtiöt missään umpiossa tai arvotyhjiössä elä. Ne ovat riippuvaisia lainsäädännöstä, työntekijöistään ja asiakkaistaan sekä monista yhteiskunnallisista palveluista, kuten koulutuksesta tai turvallisuudesta.

Myös yksityisten yritysten toiminnan on syytä kestää läpivalaisua, jos vaikkapa niiden sidosryhmät tai asiakkaat sitä edellyttävät.

Valtionyhtiökohuista on paljon hyötyä myös elinkeinoelämälle, vaikka siltä ei aina tunnu. Julkisuus on monesti ainoa keino, jolla kohtuus yrityksissäkin toteutuu. Kuitenkin kohtuus ja tolkut käytännöt ovat asioita, jotka vievät yrityksiä eteenpäin ja palvelevat lopulta niiden omistajiakin.

Veronmaksajilla on toki oikeus tietää, mitä heidän omistuksillaan tehdään. Kannattaa myös pohtia sitä, kuinka paljon yksityisten yritysten asiakkailla, työntekijöillä ja muilla sidosryhmillä on oikeus tietää niiden toiminnasta.

Pidä pintasi Lintilä! Kohtuudesta on syytä keskustella, vaikka siihen on vaikea päästä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit