Talvivaarasta on moneksi

Talvivaaran kaivoksen perustaminen piti olla Kainuulle ja lähimaakunnille melkein lottovoitto. Miljoonia tulisi, kunhan tehtäisiin töitä.

Kaivoksen avaamisessa korpeen ei nähty mitään ongelmaa. Kyllä metsään meteliä mahtuu ja jonkun verran pölyäkin. Kaivosyhtiö lupasi, ettei luonnon ja ympäristön suojelussa säästeltäisi. Työpaikkoja ja leveämpää leipää olisi luvassa runsaasti.

Työpaikkoja on saatu satoja. Niitä oli ensin rakentajille ja nyt myös kaivoksen työntekijöille sekä alihankkijoille. Hyvinvointi tosiaan säteilee laajalle maakunnan rajojen ulkopuolellekin, kuten viranomaiset ovat tutkimuksissaan selvittäneet.

Mutta säteilee paljon muukin. Säikyimmät pelkäävät säteilyn olevan radioaktiivista.

Se tiedetään varmasti, että lähijärvien vesiä on pilattu. Niihin on valunut kaivokselta ennakkoarvioihin verrattuna moninkertaiset määrät suoloja ja sulfaatteja. Ennen juomakelpoisesta järvivedestä ei ole paikoin edes löylyvedeksi.

Matkailusta vaurastuneelle Sotkamolle vesien, vaikka vain pienten ja turisteille näkymättömien järvien tärveltyminen on ikävä uutinen. Vielä ikävämpää on pilaantunutta kananmunaa muistuttavan rikkivedyn löyhähdys matkailualueiden tuntumassa.

Naapurit manaavat myös pölyhaittoja.

Talvivaaralla on ollut tarjota valittajille lähinnä hyviä selityksiä. Prosessi oli kaikille uusi ja toi yllätyksiä. Nyt virheet on saatu kiinni, ja vesistöjen tila on parantumassa. Hajuhaitat saadaan kuriin tuota pikaa.

On aivan ymmärrettävää, että kaivoksen naapurit eivät tyydy selityksiin. Äskettäin pidetyssä Talvivaaran ympäristöluvan katselmustilaisuudessa kaivosyhtiö sai kuulla kunniansa, ja viranomaiset oman osansa.

Jos navetasta aiheutuu naapureille saati ympäristölle haittoja, siitä seuraa heti kovat rapsut, muistutettiin monessakin puheenvuorossa. Kaivosyhtiöille tuntuu olevan toisenlaiset säännöt.

Viranomaiset ovat tiukentaneet linjaansa. Tosin vasta julkisuuden paineessa ja ehkä myöhässäkin.

Kaivosyhtiö ei saa hakemaansa lupaa uraanin talteenotolle siinä ajassa kuin oli toivonut. Aluehallintovirasto Avi antaa muistutuksille ja lausunnoille runsaasti aikaa.

Kun lupa aikaisintaan vuoden lopulla tulee, siitä valitetaan varmasti. Avi voisi antaa toiminnalle aloitusluvan valituksista huolimatta, mutta ei anna – ainakaan jos Talvivaaran muut ongelmat jatkuvat.

Uraanitulojen viivästyminen iskee kaivosyhtiön talouteen, mutta ei kaada sitä. Sitä paitsi yhtiö saa syyttää nykyisistä vaikeuksista itseään. Intoa on ollut enemmän kuin taitoa, tarmoa enemmän kuin pelisilmää.

Jopa uraanin talteenottolupaa taidettiin hakea huonolla valmistelulla. Naapurit ovat löytäneet papereista monia puutteita, samoin Avi.

Ympäristöongelmat ja uraani-sanan esiin tulo on saanut liikkeelle myös luonnonsuojelun ammattilaiset. Uraaniluvan katselmuksessa kuultiin järjestöjä, joita ei Kainuun salomailla ole tätä ennen paljon nähty.

Kohun keskelläkin kannattaa muistaa, ettei kovimmin huutava ole aina oikeassa.

Monilla ”aktivisteilla” pelissä on oma elanto ja poliittinen vaikutusvalta. Silloin ei aina malteta pysyä tiukasti tosiasioissa.

Täysiä pisteitä ei voi antaa toimittajillekaan. Mitä kärjekkäämpi väite, sen varmemmin se pääsee lehtien palstoille. Joskus käy niinkin, että tutkijan sanoma ”hirveän suuri” kääntyy otsikossa ”hirveäksi”.

Toimittaja on vastuussa lukijoilleen. Täytyisi malttaa pysyä totuudessa, ettei käy niin kuin niille ruotsalaisille kollegoille, joista Kainuun Sanomat kertoi viime sunnuntaina. He uutisoivat Outokummun ”myrkyistä” Tornionjokilaaksossa. Puurot muuttuivat Norrländska Sosialdemokratenin jutuissa velleiksi, kansantaudit ja vanhuuden vaivat ympäristötuhoiksi.

Oikaisupyynnöt tuottivat uusia virheitä, ja lopulta Outokumpu lakkasi kommentoimasta toimittajakaksikon ”uutisia” millään tavalla.

Ai miten toimittajien kävi? Heidät palkittiin ansioituneina ympäristöjournalisteina.