Kolumnit

Vaikka koulu myöhemmin mätänisi

Stina Haaso
Kolumnit 23.01.2017

Stina Haaso: Kohdalleni osui Jämsässä joukko työstään innostuneita opettajia, jotka johdattivat minut avaamaan itse itselleni ovia eteenpäin.

Vuonna 2011 syntyneiden lasten vanhemmat tekevät näinä päivinä tärkeitä päätöksiä. Esiopetuksen ilmoittautumisaika ensi lukuvuodeksi päättyy ainakin Espoossa tänään 23. tammikuuta

Oman esikoiseni eskari alkaa ensi syksynä. Aihe on askarruttanut jo viime syksystä. Päiväkodilla on keskusteltu muiden vanhempien kanssa. Udeltu, mihin suuntaan kenenkin lapsi on lähdössä. Tulisikohan samaan eskariin ketään kaveria?

Ainakin meidän alueellamme eskaripäätös ennakoi jo tulevaa koulutietä. Lapset suuntaavat samalta asuinalueelta kolmeen eri alakouluun. Koulujen sisäänottoalueet vaihtelevat vuosittain, joten vanhemmilla ei ole varmuutta tulevasta.

Vaa'assa painavat paitsi lapsen omat toiveet, myös mielikuvat eskaripaikoista ja perheen arjen sujuvuus. Esiopetusta järjestetään kello kahdeksasta kolmeentoista, ja päivätyössä käyvien vanhempien on haettava eskaripäivän ympärille lisäksi päivähoitoa.

Joka tapauksessa lapsi pitää kuljettaa molempiin suuntiin. Ja päälle vielä ne muiden lasten kuljetukset, jos perheessä on sellaisia.

Huh. Ensi vuodesta tulee kolmen alle kouluikäisen kanssa melkoinen.

Esikoulu on ensimmäinen askel koulutielle, joka on edessä vuoden kuluttua.

Koulun valinta onkin sitten iso juttu. Pääkaupunkiseudulla jotkut vanhemmat laskelmoivat jopa niin perusteellisesti, että ovat valmiita muuttamaan osoitteensa himoitsemansa koulun alueelle. Näin lapset saadaan ujutettua juuri tiettyyn opinahjoon.

Tämä tuntuu kaukaiselta maaseudulla, missä vaihtoehtoja on vain yksi. Siinä ei vanhempi voi kuin toivoa, että oman lapsen kohdalla koulutielle osuisi työhönsä innostuneesti suhtautuvia opettajia.

Raadollista kyllä, juuri niillä innostuneilla opettajilla on valtava merkitys lapsen tulevaan oppimiseen ja kouluun suhtautumiseen.

Lapset odottavat koulutien alkua miltei poikkeuksetta innokkaasti, mutta jostain syystä se into saadaan osan kohdalla tapettua hyvin nopeasti. Toisten kohdalla innostus ja halu oppia jatkuvat läpi elämän.

Pysähdyin viikko sitten työmatkan yhteydessä Jämsässä, missä olen käynyt aikanaan oman koulutieni. Huomioni kiinnittyi kaupungin keskustassa sijaitsevaan vanhaan yläasteen kiinteistöön, joka näytti slummiutuneen.

Ikkunoissa vesivanerit, ovet hakattu laudoin kiinni, piha suljettuna. Vain yksinäiset jäniksenjäljet kulkivat portin alta hiljaiseen pihapiiriin.

Koulurakennus on suljettu jo vuosia sitten homeongelmien takia. Purkaminen on niin kallis operaatio, että siihen ei kaupungilla ole varaa. Ilmeisesti keskeisellä paikalla sijaitsevalle tontillekaan ei ole käyttöä.

Mietin surullista rakennusta katsellessani, että tuollako minäkin olen koulua käynyt? Otin kuvan ja kerroin mietteeni Facebookissa.

Viisas ystävä kommentoi päivitystäni: "Onneksi entisillä oppilailla on valot päällä, luukut auki maailmaan ja portit lukitsematta!"

Hänen ajatukseensa kiteytyi olennainen oivallus koulutiestä ja sen lopputuloksesta. Tärkeintä ei ole sijainti, ympäristö tai mitä muut tekevät. Vaikka koulu mätänisi myöhemmin sijoillensa, se on silti antanut vuosien saatossa tuhansille toiveikkaille ja elämästä innostuneille lapsille hyvät eväät kohdata maailma.

Kohdalleni osui Jämsässä joukko työstään innostuneita opettajia, jotka johdattivat minut avaamaan itse itselleni ovia eteenpäin. Parempaa en voisi toivoa omille lapsilleni.

Aiheeseen liittyvät artikkelit