Hallitusta ei kiinnosta hajautettu energia
Vaikka vähähiilinen energia ja biopolttoaineet tunnustetaan tulevaisuuden kasvaviksi aloiksi, ei hallitus halua olla tukemassa tulevaisuuden kasvun siemeniä. Energiatuen myöntämisvaltuuksia leikataan lähes puoleen. TEM:n rahat pienenevät noin 149 miljoonasta 79 miljoonaan euroon.
Tässä hallitus hassaa heti hyvän, keskustalaisen hallituksen viitoittaman tien: enemmän kotimaista puhdasta energiaa ulkomaisen saastuttavan sijaan.
Onko hallitus nyt romuttamassa uusiutuvan energian paketin, joka toisi toteutuessaan kymmeniä tuhansia työpaikkoja Suomeen?
Uusiutuva energia on jo luonut merkittävää innovaatiotoimintaa myös laiteteollisuudessa. Näille kaikille on avautumassa myös hyvät vientinäkymät, mikäli itse uskomme siihen emmekä vie mattoa alta.
Esimerkkinä tuotekehityksestä on Fixteri-kaksoispaalain energia- ja massapuulle. Tai ketjun toisesta päästä lämpökeskusesimerkkinä Aritermin biokontti.
Meillä on kokemusta siitä, mitä poukkoileva metsäpolitiikka saa aikaan. Moni hakkuu- ja kuljetusketjuun investoinut yrittäjä kiroaa mielessään, kun kuulee, että erikokoiset lämpölaitokset siirtyvät kivihiilen
polttoon.
Energian tuottaminen puun avulla on 15 kertaa tehokkaampaa satsattua tukieuroa kohden kuin energian tuottaminen tuulella!
Tuulella arvellaan saatavan kuusi terawattituntia ja siihen kohdistuva tuki on 220 miljoonaa euroa. Terawatin hinnaksi tulee näin yli 30 miljoonaa euroa.
Puusta olisi tarkoitus saada aikaan 18 terawattituntia energiaa ja alun perinkin rahoitusta olisi tarvittu vain 36 miljoonaa euroa. Siitä huolimatta leikkaukset kohdistettiin nimenomaan puulle.
Vuonna 2012 kemeratuki vähenee 15,8 miljoonalla eurolla vuoden 2011 talousarvioon verrattuna. Se tietää kylmää kyytiä ojituksille ja metsätieverkoille. Toivottavasti edes taimikonhoidosta huolehditaan. Pienpuun energiatukea leikataan 6,3 miljoonaa euroa.
Vuoden 2012 lopussa on odottamassa katastrofi. Kemeran myöntövaltuus energiapuun korjuu- ja haketustukeen loppuu.
Pienpuun energiatuki (petu) junnaa metsäteollisuuden toiveiden mukaisesti EU:n rattaissa. Onneksi maa- ja metsätalousvaliokunnassa sentään petu-lakia säätäessä päätimme jatkaa kemeraa päällekkäisenä edes ensi vuoden loppuun. Tälle on ollut nyt todellinen tarve.
Kuitenkaan tänä vuonna pienpuun energiatuelle myönnettyjä valtuuksia ei olla siirtämässä kemeraan, joka huutaa rahaa. Vaadin hallitusta huolehtimaan lämpölaitosten puunsaannista tänä vuonna ja ensi vuoden budjetissa.
Paras tapa tukea uusiutuvaa energiaa on tukea sahateollisuutta ja puutuoteteollisuutta. Nämä ovat tulevaisuuden aloja, joiden kehittäminen on jäänyt nopen osille.
En ymmärrä edes kuitupuuta jalostavan metsäteollisuuden roolia, kun se vastustaa pienpuun energiatukea. Integroitu korjuu toisi lisää ainespuuta myyntiin, kun nekin metsälöt, joiden korjuu on ollut kannattamatonta, tulisivat kannattavammaksi.
Se toisi lisää puuta teollisuuden rattaisiin. Sen sijaan, että nyt veronkiristysten ja energiapuun tuen puuttumisen vuoksi suma voi seisoa. On myös vaarana, että pienemmän puun korjuun kannattavuuden heikentyessä jopa kuitu ohjautuu polttoon.
Anne Kalmari
kansanedustaja (kesk.)
Ota kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat