Lukijalta

Iltasatu

Lukijalta 15.02.2017

Olipa kerran, kaukana pohjolassa pieni maa nimeltä Suomi.

Siellä asui kansa nimeltä suomalaiset. He olivat onnellinen kansa, mutta he valittivat yhdestä asiasta; ruuan hinnasta, se oli heidän mielestään liian kallista.

Sitten eräänä päivänä he keksivät ”halpuutuksen”. Ruokaa alettiin myydä halvalla, kauppa kävi ja suomalaiset olivat entistä onnellisempia.

Eivät kuitenkaan kaikki. Maanviljelijät valittivat, etteivät he saa enää palkkaa työstään.

”Meiltä loppuu rahat”, he sanoivat. ”Teidän pitää maksaa meille enemmän.”

”Emme maksa enempää”, sanoi kauppa. ”Saamme ulkomailta halvemmalla.”

Niinpä viljelijät yksi toisensa jälkeen lopettivat viljelyn, ja Suomi siirtyi käyttämään tuontiruokaa. Silloin markkinat valtasi ulkomainen Ruokajätti ja hinnat alkoivat nousta.

Suomalaiset tyrmistyivät ja vaativat selitystä.

”Te asutte kaukana pohjolassa”, sanoi Ruokajätti. ”Tulee kuljetuskustannuksia.”

Suomalaiset ihmettelivät mistä niitä kustannuksia yhtäkkiä tulee, kun ei ennenkään niitä ollut. Ruokajätti oli kuitenkin taipumaton.

”Meillä ei ole rahaa”, sanoivat suomalaiset. ”Meillä on paljon työttömyyttä nyt kun kaikki maataloustuotanto on lopetettu.”

”Tulkaa tänne”, kehotti Ruokajätti. ”Meillä on teille työtä. Emme voi maksaa suurta palkkaa, mutta ruoka on halpaa.”

Niinpä suomalaiset lähtivät kotimaastaan, ja pohjoisen pieni maa autioitui. Siellä elää nykyisin vain luonnonvaraisia eläimiä.

Suomalaiset asuvat nyt ulkomailla, tekevät raskaita, alipalkattuja töitä, eivätkä he ole enää onnellisia. Ruokajätti on pitänyt sanansa, ruoka on halpaa, mutta mikään muu ei ole.

Suomalaiset ajattelevat kaiholla entistä kotimaataan ja miettivät; olisiko sittenkin pitänyt maksaa niille viljelijöille vähän enemmän.

Sen pituinen se.

Keijo Komu

Vesilahti

Aiheeseen liittyvät artikkelit