Metsänhoitoyhdistyksiä tarvitaan jatkossakin

Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys ja metsänhoitomaksu ovat puhuttaneet metsäalan toimijoita jo jonkin aikaa. Hallitusohjelman edellyttämää metsänhoitoyhdistyslain uudistamista ja sen toteuttamisen vaihtoehtoja on käsitelty runsaasti myös julkisuudessa.

Hallitus aikoo kevään aikana ratkaista metsänhoitoyhdistysten kohtalon.

Julkisuudessakin esillä olleina vaihtoehtoina ovat koko metsänhoitolain ja nykyisen järjestelmän lopettaminen tai yhdistysjäsenyyden muuttaminen vapaaehtoiseksi.

Lakimuutoksen taustalla on erityisesti metsänhoitojärjestelmän saama kritiikki yksityisiltä metsänhoitoyhtiöiltä ja metsäteollisuudelta.

Nykyisen mhy-lain ongelmaksi on koettu, että lakisääteisen maksun turvin yhdistykset saavat metsäpalvelumarkkinoilla kilpailuetua muihin toimijoihin verrattuna. Yhdistysten merkitys metsäalan organisaatiokentässä on kuitenkin paljon syvemmällä kuin nyt käytävässä lakimuutoskeskustelussa annetaan ymmärtää.

Metsänhoitoyhdistysten tärkein tehtävä on edelleen metsänomistajien edunvalvonta heidän omana paikallisena toimijanaan.

Puukaupallinen edunvalvonta erottaa ne kaikista muista toimijoista. Puukaupassa liikkuvat suuret rahat – metsäpalveluissa pienet. Yhdistysten tuottama lisäarvo on puukaupan kilpailutuksessa ja katkonnan valvonnassa. Niissä suurimmat euromäärät voitetaan tai hävitään.

Useimmat metsänomistajat osaavat pyytää tarjoukset leimikoistaan, metsäyhtiöt tekevät niitä jopa pyytämättä. Kuitenkin ainoastaan koko maakunnan kokoisella mhy:llä on riittävä hinta- ja katkontatieto toteutuneista kaupoista puukauppatarjousten luotettavaa vertailua varten. Yksityiset metsänhoitoyhtiöt eivät pärjää tässä suhteessa yhdistyksille.

Puunostajatko oveline osto- ja palvelusopimuksineen sitten ovat pyyteettömästi puuntuottajien asialla?

Oman kokemukseni mukaan puunostajilla on mielessä metsänomistajan etu ainoastaan siihen asti kuin tyydyttävän ja jatkuvan asiakassuhteen saavuttaminen sitä vaati. Siitä eteenpäin eurot pyörivät muiden kuin metsänomistajan kukkaroon.

Kaikki puhtaasti liiketoimintapohjalta toimivat yritykset tavoittelevat suoria asiakassuhteita, joita ei tarvitse kilpailuttaa ja joilla asiakas saadaan sitoutettua yrityksen palveluihin.

Näin toimii myös metsäteollisuus.

On metsänomistajien aliarvioimista väittää muuta kuin, että lakimuutoksen takana vaikuttavista tekijöistä ylivoimaisesti suurin on teollisuuden näkökulma siitä, että puun saisi ilman yhdistyksiä halvemmalla.

Metsäteollisuuden huoli yhdistysten voimakkaasta roolista todistaa, että pitkällä aikavälillä, kokemuksella ja ansiokkaalla työllään yhdistykset ovat saaneet puun hintaan nostetta. Kun kysytään, onko metsänhoitoyhdistyksille nykymuodossaan tarvetta, pitää samalla kysyä, onko puuntuottajien edunvalvonnalle tarvetta.

En koe nykyjärjestelmän millään tavoin rajoittaneen oman metsäomaisuuteni hoitoon liittyvää päätöksentekoa.

Lisäksi olen ollut tyytyväinen metsänhoitoyhdistykseltä saamiini palveluihin. Vaikka työ joskus tuntuu kalliilta, koen sen pitkässä juoksussa edullisena verrattuna siihen, että työt olisi teetetty esimerkiksi yhtiöiden hoitosopimusten kautta.

En ymmärräkään väitteitä, joiden mukaan yhdistykset olisivat automaattisesti tehottomampia palveluiden järjestäjiä. Metsänhoitoyhdistykset eivät lain sallimia poikkeuksia lukuun ottamatta rahoita metsänhoitotöitä tai puukauppaa metsänhoitomaksulla.

Mikään ei puolestaan estä metsäyhtiöitä subventoimasta metsänhoitopalveluita tarjoamalla vakioasiakkaiden houkuttelemiseksi ”ilmaisia” palveluita.

Ilmaisia lounaita saati palveluita ei ole olemassakaan. Terveellä pohjalla toimivassa liiketoiminnassa palveluiden järjestäjä perii katteensa ennemmin tai myöhemmin: jos ei suoraan, niin sitten metsänomistajan puukauppatulon vähenemisenä.

Verovähennyskelpoisen metsänhoitomaksun maksamista suurempaa epävarmuutta puu- ja metsänhoitomarkkinoilla aiheuttavat nähdäkseni muun muassa metsätilojen pirstoutuminen ja metsänomistajien ikääntyminen.

Yhä useampi metsänomistaja asuu kaupungissa eikä tiedä lainkaan, miten saisi omasta metsästään tuloa. He tarvitsevat ja haluavat edelleen asiantuntevaa neuvontaa.

Olen erityisen huolestunut siitä, että jos mhy-laki kumotaan tai toimintaedellytyksiä muuten merkittävästi heikennetään, heikkenee samalla metsänomistajien neuvonta.

Ketjureaktiona tästä voi seurata metsänomistajien passivoituminen entisestään ja sitä kautta negatiivisia vaikutuksia metsänhoidon työmääriin ja puun saamiseen markkinoille.

Metsänhoitoyhdistykset perustettiin aikana, jolloin metsänomistaja oli ostajien kynsissä täysin avuton. Silloinen laki metsänhoitoyhdistyksistä varmisti yhdistysten toimintaedellytykset.

Metsänhoitoyhdistyslain muutostarvetta perustellaan, osin aiheestakin, yhteiskunnan ja metsänomistusrakenteen muutoksilla.

Vaikka toimintaympäristö muuttuukin jatkuvasti, nykypäivän puukauppakartelli todistaa, että syyt, miksi vahvat metsänhoitoyhdistykset synnytettiin, ovat edelleen olemassa. Metsänhoitoyhdistykset ovat metsänomistajien tarkoittama vastavoima teollisuudelle, jota tarvitaan edelleen.

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, mutta kuka muu hoitaa metsänomistajan etua kuten mhy?