Lukijalta

Nuutila vastaa Korpijaakolle

Lukijalta 23.11.2016

Olin ilahtunut agronomi Lauri Korpijaakon väitöstäni koskevasta kannanotosta (MT 14.11.). Se kertoo, siitä että työni on herättänyt mielenkiintoa, mikä on uudistumisen ja muutoksen lähtökohta.

Olen samaa mieltä siitä, että luomun edistämisessä on lähdettävä tosiasioista eikä perusteettomista mielikuvista. Oman väitöskirjani ja siinä olevien neljän julkaistun tiedeartikkelin ja agronomi Korpijaakon mieli­pidekirjoituksen välillä on se ero, että ensimmäinen perustuu tieteellisesti hyväksyttyihin lähteisiin ja tutkimuksiin ja jälkimmäinen taas mielikuviin.

Tieteellinen tutkimus tarvitsee tuekseen tiedeyhteisön ja tämä tapahtuu muun muassa julkaisemalla tutkimus­tulokset tieteellisessä julkaisussa. Prosessiin liittyvä tutkijan ja tarkastajien välinen vuoropuhelu ja työn tarkastus saattaa välillä kestää jopa vuoden.

Väitöskirjan objektiivisuutta taas tarkastelevat työn ohjaajat, vastuuprofessori, esitarkastajat sekä vastaväittäjä. Tätä tieteellistä tarkastelua ei ole läpikäynyt agronomi Korpijaakon havainto ”Kokemuksesta voin sanoa, että lehmät ovat varsin tyytyväisiä ollessaan turvallisessa omassa parressaan”.

Rajasin työni koskemaan ruokajärjestelmää ja siinä vielä tarkemmin ruokaketjua ja jätin varsinaisen työni ulkopuolelle peltohavainnot, jäätiköt ja kasvi­ravinteet.

Varsinainen työni analysoi nykyistä toimintaa ja pyrkii löytämään tutkimusaineistoon perustuen keinoja, joilla hallituksen tavoitteet voitaisiin paremmin saavuttaa.

Mielipidekirjoituksessa asia oli ymmärretty väärin tarkoittamaan maabrändivaltuuskunnan tavoitteita.

Olisi ollut tietenkin hienoa – kuuden vuoden tutkimustyön ja yli 2 000 tiedeartikkelin lukemisen ja omien vertais­arvioitujen tutkimusten jälkeen – päästä toteamaan, että nykyinen vallalla oleva tuotantotapa on täysin kestävä ja vastuullinen, ja samalla miellyttää mahdollisimman montaa ruokaketjumme toimijaa. Tutkijakoulun käyneenä pidin kuitenkin tärkeämpänä kunnioittaa tutkijan etiikkaa ja tuoda julki tutkimukseni tulokset ja johtopäätökset, jota tunnustetut tieteentekijät ovat tarkastaneet.

Jaakko Nuutila

tutkija, ETM (väit.)

Saukkola

Aiheeseen liittyvät artikkelit