Petteri Orpo, nyt olisi aika käyttää talonpoikaisjärkeäsi
Ruokamme tuottajamaille siirtyvät meiltä sadat tuhannet työpaikat ja miljardien maataloustuet.Hyvä Petteri Orpo, haastattelusi (MT 10.8.) oli otsikoitu sanomasi mukaan: Maatalous ei pelastu tukemalla. Kantasi kerrot perustuvan edeltäjäsi Stubbin, kok. hänkin, oppien mukaiseksi.
Nämä utopistiset teoriat ovat tavoittelemisen arvoiset, mutta useiden muidenkin hallituksen ratkaisujen tapaan vain kakkaran osoittamaa uskottelevaa sananhelinää vailla realismia ja käytännön tuloksia.
Maataloustuki ei ole suomalainen keksintö. Sen ovat länsimaat ottaneet käyttöön alentaakseen itse valmistamiensa elintarvikkeiden hintaa kilpailukykyiselle tasolle, kun oma kilpailukyky on karannut palkkojen myötä.
Meillä suurena tekijänä ovat lisäksi erilaiset luonnonolosuhteet. Huomionarvoista on, että tämä maataloustuki ei jää tuottajan kukkaroon, vaan siirtyy alhaisempana hintana kuluttajatueksi.
Länsimaat eivät tule tästä tuesta luopumaan ennen kuin kehitysmaiden elintaso, myös palkat, kohtaa omamme.
Suomenkin itsenäisyyden yksi perusehto on kotimainen ruoka, joka edellyttää myös omaa, tietenkin kannattavaa alkutuotantoa. Jos tästä luovumme, sammutamme samalla kotimaisen elintarviketalouden ketjun Helsingistä Petsamoon.
Jos haluamme silloinkin vielä syödä, on ruokaa tuotava joka vuosi kymmenellä miljardilla ulkoa. Kasvattamalla velkaa.
Oma maamme autioituu kalliisiin metropoleihin yhteiskunnan harteille.
Ruokamme tuottajamaille siirtyvät meiltä sadat tuhannet työpaikat ja miljardien maataloustuet.
Tätä linjaa on ajanut Katainen ja Stubb virkamiehineen. Maan velka on lyhyessä ajassa tuplaantunut 100 miljardiin euroon.
Nyt (keskustalainen??) maatalousministeri Tiilikainen peesaa arvostuksensa hukanneena. Digitalous on päästetty isännäksi, tulen tavoin.
Tuntemani Petteri Orpo alkaa käyttää omaa talonpoikaista järkeään ja katkaisee tällaisen kierteen.
Säkylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
