Helsinki tuplaksi

Punkti
06.02 05:00 Kommenteja: 1
Tekstin koko: A A A

Lauri Kontro: ”Helsingin viereen tarvitaan toinen Helsinki.”

Vihreiden ideologi Osmo Soininvaara on tilastotieteilijänä hyvä laskemaan. Aika usein Soininvaaran matematiikka osuu oikeaan. Se ei tarkoita, että hänen tekemänsä poliittiset johtopäätökset olisivat oikeita.

Nyt Soininvaara on laskenut Suomen Kuvalehdessä, että Uudenmaan väkiluku kasvaa vuoteen 2035 mennessä noin 400 000 ihmisellä. Tästä puolet tulee syntyvyydestä, kolmannes maahanmuutosta ja kuudennes muualta Suomesta.

Pääkaupunkiin muuttaa siis muualta Suomesta noin 70 000 asukasta.

Suomeen on rakennettava seuraavan 25 vuoden aikana yksi uusi Helsingin kokoinen kaupunki. Kuulitte oikein. Helsingin viereen tarvitaan toinen Helsinki.

Soininvaara laskeskelee sitä, miten uudet asunnot saataisiin mahtumaan Helsingin ympäristöön, kun nytkin tuntuu tekevän tiukkaa. Tai oikeammin, tilaakin kyllä olisi, mutta maan hinta on karannut käsistä.

Soininvaara ei mainitse, että Helsingin suurin maanomistaja on Helsingin kaupunki. Lisäksi rakennusliikkeet ja keinottelijat omistavat maata. Tontteja ei rakenneta, koska niiden arvo nousee koko ajan. Sopassa on aika monta kokkia.

Myös valtio keskittää Helsinkiin. Alueellistaminen on pelkkää suupuhetta, sillä valtion omistakin työpaikoista yhä suurempi osa on Helsingissä.

Jyrki Kataisen hallituksen suurin huoli on se, miten Suomessa pieniä kuntia voitaisiin lyödä yhteen. Suomen suurin ongelma eivät kuitenkaan ole pienet kunnat vaan suuret kunnat, mikä näkyy Soininvaaran matematiikassa. Helsinkiläisen perheasunnon hinnalla saa maaseudulta kartanon.

Helsinkiläiset itse olisivat tyytyväisiä, jos väestöpaine kaupunkiin vähenisi. Ei tänne haluta enää lisää väkeä hintoja nostamaan.

Nyt kuitenkin mietitään vain sitä, miten tiukkaan ahdettu seutu voitaisiin rakentaa vieläkin tiukemmaksi. Rahaa näet on.

Helsingissä on rakenteilla pari liikenneympyrää. Epäilemättä niitä tarvitaan purkamaan autojonoja.

Kaksi ympyrää maksaa 250 miljoonaa. Se on yhtä paljon kuin kaksi Guggenheimia.

Onneksi kaupungin johto on tilaamassa ympyröiden lisäksi vain yhden Guggenheimin.

Lauri Kontro
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
Näytä kommentit Kommentoi artikkelia
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat