Vieraskolumnit

Joulun sanomaa ajan haasteissa

Sari Essayah
Vieraskolumnit 22.12.2017

Vaikka sota tänään loppuisi, kestää teini-iän verran ennen kuin olot vakiintuvat.

Kaikkialla on täyttä ja tungosta, minnekään ei mahdu. Perhekunnittain ollaan liikkeellä, raskaana olevat ja imeväiset yhtä lailla. Talven kylmyys ja kosteus lisääntyvät illan hämärän myötä. Pitkä matka väsyttää, yösijaa ei löydy. Kukaan ei liioin halua vieraita ihmisiä nurkkiinsa.

Näillä sanoilla voi kuvata 2 000 vuoden takaisia tapahtumia Betlehemistä, mutta yhtä hyvin tätä päivää jossain Balkanin rajamailla.

Ihmiskunnan ongelmien pysyvyydestä kertoo sekin, että ensimmäisen joulun tapahtumista luemme "ota lapsi, hänen äitinsä ja pakene…"; tyrannit, diktaattorit ja ääriliikkeet ovat luoneet vainoa, kaaosta ja sotaa läpi historian.

Viime vuosina Eurooppaa kohdanneesta muuttoliikkeestä on puhuttu aikamme kansainvaelluksena; sitten toisen maailman sodan ei näin paljon ihmisiä ole ollut liikenteessä yhtä aikaa.

Ja monista eri syistä: kuka sotaa ja vainoa paossa, kuka paremman elämän toivossa, ja ikävä kyllä osa myös pahoin ja rikollisin aikein.

Vaikka turvapaikanhakijoiden määrä tällä hetkellä jouluun valmistautuvassa Pohjolassa on pienenemään päin, paine Euroopan rajoilla on edelleen kova ja kevättä kohden tragediat Välimerellä pahenevat.

Pakolaisuuden ja muiden globaalien kriisien ennaltaehkäisemiseksi kristillisdemokraatit ovat johdonmukaisesti korostaneet kehitysyhteistyön, kriisinhallinnan ja pakolaisleireiltä kiintiöjärjestelmän kautta suoraan auttamisen merkitystä.

Olemme korostaneet rajaturvallisuutta ja vastustaneet turvapaikan hakijoiden automaattisia jakomekanismeja EU-maiden kesken, Erilaiset jakomekanismit vain lisäävät riskinottoa ja kiihdyttävät ihmissalakuljetusta Välimerellä. On toimittava inhimillisesti mutta turvallisuuden ja vakauden säilyttäen.

Laajamittainen muuttoliike aiheuttaa väestörakenteen vinoumia, sosiaalisia ongelmia ja jännitteitä sekä alkuperä- että kohdemaissa. Lähtijät ovat usein nuoria ja pystyvimpiä, joskus myös koulutetuimpia.

Esimerkiksi Lontoossa asuu tällä hetkellä enemmän malilaisia lääkäreitä kuin levottomuuksien repimässä Malissa. Sanomattakin lienee selvää, missä heitä kipeimmin tarvittaisiin.

Toisaalta ketään ei voi vaatia jäämään aseellisten hyökkäysten ja epävarmuuden keskelle. Vaikka sota tänään loppuisi, kestää teini-iän verran ennen kuin olot vakiintuvat. Kenellä on niin paljon aikaa odottaa?

Muuttoliikkeen kohdemaissa olemme joutuneet haastavan tilanteen eteen. Jännitteet tulijoiden ja kantaväestön välillä voivat kasvaa, vaikka ääriliikkeiden sanomaan ei syttyisikään. Monet pelkäävät, että tulijat tuovat yhteiskuntiimme omat käsityksensä muun muassa ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta.

Lähimmäisyydessä kasvaminen on toisten hyväksymistä luopumatta omien perinteidemme ja arvojemme kunnioittamisesta. Maamme kulttuuri ja arvot perustuvat kristilliseen, eurooppalaiseen traditioon.

Tätä kulttuuriperintöä on vaalittava myös päiväkotien ja koulujen kasvatustyössä. Omien juurien tunteminen ja arvostaminen antavat vakaan pohjan, jolta voi turvallisesti kohdata ihmisiä erilaisista kulttuureista.

Lähimmäisenä ja ystävänä kohtaaminen koskettaa, kun on vieraalla maalla, ei-toivottuna, kieltä osaamattomana ja kaukana kodista.

Todeksi eletty evankeliumi: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra on yhä voimallinen ja muuttaa meitä ihmisiä ennakkoluuloja ja vihollisuuksia murtaen.

Saakoon joulun sanoma jälleen kantaa meitä kaikkia – hyvää joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2018!

Aiheeseen liittyvät artikkelit