Maaseudun Tulevaisuus
Vieraskolumnit

Uudistamisen ja työn linja jatkuu

Juha Sipilä
Vieraskolumnit 10.02.2017

Lähdimme taklaamaan kymmenen miljardin kestävyysvajetta.

Suomi oli huonossa kunnossa kesällä 2015, kun nykyinen hallitus otti vastuun. Tekemättä oli jätetty jo pitkään. Maan tilanne oli vakava ja olimme näivettymisen kierteessä.

Lähdimme taklaamaan kymmenen miljardin kestävyysvajetta säästöillä, rakenteellisilla uudistuksilla sekä kasvua ja työllisyyttä edistävillä toimilla.

Tämän hallituksen johdolla luottamus Suomeen on palautunut. Suurista uudistuksista eläkeuudistus on jo tehty. Sosiaali- ja terveyspalvelu ja maakuntauudistus etenevät ja kokonaisuus tuodaan keväällä eduskuntaan. Neljän miljardin säästökokonaisuudesta päätöksiä on tehty tämän hetken arvion mukaan 3,96 miljardin edestä.

Kilpailukykysopimus ja hallituksen toimet vaikuttavat. Hyviä uutisia on kuulunut eri puolilta Suomea. Yritykset investoivat ja palkkaavat ihmisiä. Jopa pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt hiljalleen laskuun.

Usean vuoden talouden syöksykierre on oiennut. Erityisesti loppuvuoden työllisyyskehitys oli vahvaa. Valtion velkaa tuli viime vuonna lisää vain 2,5 miljardia euroa. Tähän on omat erityissyynsä, mutta fakta on, että alustavien tietojen mukaan valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ei kasvanut lainkaan. Alijäämäkin tulee olemaan alustavan arvioni mukaan budjetoitua pienempi.

Myös kuntatalous vahvistui viime vuonna 450 miljoonalla eurolla ja olemme saavuttamassa hallituskaudelle asetetun tavoitetason.

On välttämätöntä pitää kiinni uudistamisen ja työllisyyden linjasta, jotta luottamus säilyy jatkossakin.

Samanaikaisesti kun laitamme Suomea kuntoon maailmanpolitiikan tilanne huolestuttaa. Viime kesänä valmistuneen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon toimintaympäristökuvaus alkoi lauseella: "Voimakas muutos ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristössä jatkuu niin Suomen lähialueilla kuin maailmanlaajuisesti". Tällaisessa tilanteessa meidän täytyy pystyä näkemään myös yksittäisiä ihmisiä, päätöksiä tai hallituksia pidemmälle ja välittömän maantieteellisen naapuristomme taakse.

Iso-Britannian kansanäänestyksessä enemmistö valitsi brexitin. Yhdysvalloissa kansa äänesti presidentiksi Donald Trumpin. Suomi kunnioittaa vaalituloksia. Tänä vuonna meillä on edessämme useita eurooppalaisia vaaleja, joiden tuloksia harva enää rohkenee ennustamaan. Vaalikampanjat, niihin mahdollisesti kohdistuvat vaikuttamisyritykset ja lopputulos voivat vaikuttaa toimintaympäristöömme merkittävästi.

On myös odotettavissa kiihtyvää keskustelua terrorisminvastaisesta taistelusta. Peruslähtökohdasta on laaja yksimielisyys: ISILin kaltaisen organisaation vastaista taistelua tulee jatkaa laajapohjaisen kansainvälisen rintaman voimin.

Euroopan unionin tulevaisuudesta keskusteltiin vakavalla mielellä Maltalla päämieskokouksessa viime viikolla. Esitin siellä, että meidän on valittava käytännönläheinen keskitien linja. Ei perussopimusten avaamista, ei uusia hyppyjä integraatiossa syvemmälle tai asioiden takaisin kansallistamista.

Samalle kaiken tämän keskellä me tiedämme keitä olemme ja millä perustalla seisomme. Me rakennamme siltoja, murramme muureja. Uhkien suhteen emme ole naiiveja, mutta emme myöskään uhmakkaita.

Identiteettimme ei perustu vihaan, pelkoon tai epäluuloon – vaan ihmisarvon näkemiseen ja suojeluun. Tässä isänmaassa on tilaa monenlaisille ihmisille.

Aiheeseen liittyvät artikkelit