Berner vaihtoon, Väyrynen kentälle

Juha Sipilän hallitus lähestyy keväällä puolivälin kääntöpaikkaa. Silloin katsotaan, onko saatu jotakin aikaan ja alkaa laskeutuminen kohti tulevia vaaleja. On poliittista realismia, että näin käy.

Sipilän hallitus on monessa kohtaa tehnyt sen, minkä lupasi. Kilpailukykyä on vauhditettu sopimuksella, julkista taloutta on laihdutettu valtiovarainministeriön virkamiesten laskelmien mukaisesti. Normeja on purettu, jätevesiä laimennettu ja rannalle rakentamista helpotettu. Metsien omistajavaihdosta on kevennetty ja Raide-Jokeriakin rahoitettu. Kaiken kukkuraksi talous on riehahtanut lievään kasvuun, joka vauhdittanee työllisyys- ja tasapainotavoitteiden saavuttamista. Päättäjän aika vain on pitkä.

Vaikka Sipilän hallitus saa edeltäjästään poiketen asioita mukavasti maaliin, uhkaavat jotkut asiat mennä laukalle ja suosio laskee. Hallitusohjelman ulkopuolelta ministeri Anne Berner selvityttää valtion liikenneverkon yhtiöittämistä – joidenkin mielestä myös yksityistämistä.

Berner on Sipilän hallituksen villi kortti. Onnistuneen puoluekilpailutuksen jälkeen yllätysministeriksi noussut Berner on onnistunut herättämään närkästystä Finavian johdannaiskauppojen laimentelussa ja taksien vapauttamisessa. Toisaalta ministerin aikana on jo ohjattu kuutisen sataa miljoonaa kenttätöihin, jotka näkyivät ahkerana uuden päällysteen levittämisenä viime suvena. Tälle keskustaväki kehrää – aate on asvalttia.

Bernerin liikennekaaressa avataan rajapintoja digiloikalle mutta yhtiöittäminen olisi valtava muutos. Sitä ei havaintojeni mukaan ole juurikaan käsitelty Keskustan puoluekoneessa. Vaaliohjelmassa puolue puhui Infra Oy:stä, mutta sen tarkoituksena oli hoitaa liikennehankkeiden rahoitusta uudelta pohjalta. Hallitusohjelmassa digitalisaatio on vankasti esillä, mutta en tunnista sieltä sellaista uutta liiketoimintaa, mitä ministeri halajaa.

Bernerin pakottava tapa johtaa asiaansa – joka on jo aiemminkin ammuttu alas – herättää minussa suuria epäilyksiä. Talonpoikainen varovaisuuteni näin reipasta vauhtia kohtaan ei ole silkkaa muutosvastarintaa. Tästä näyttää herkistyvän poliittinen miina, jonka päälle keskustajoukkue on yhdessä hyppäämässä.

Arveluttavinta on, että ministeri itse on ilmoittanut jättävänsä politiikan tämän kauden jälkeen. Kun jo sote-uudistuksen valinnanvapaus on viety kepu-sietokyvyn äärirajoille, niin toreilla riittää keskustan uskollisille rivimiehille ja -naisille selittämistä.

Jos olisin tämän joukkueen valmentaja, laittaisin Bernerin hallitusaitiosta kakkosketjuun eduskuntaan. Sopivin aika olisi nyt, koska ennen vaaleja ministerivaihdos on kuitenkin tehtävä, jos Berner siirtyy muualle. Talo elää tavallaan ja vieras käypi ajallaan.

Ja sitten on tämä Väyrysen Paavo. En ole nyky-Paavon fani lainkaan, mutta se on sanottava, että Väyrysellä on ilmiömäinen kyky haistaa politiikan trendejä. Nyt kun valtaosa taloustieteilijöistäkin jo katsoo euron tuoneen maallemme harmia, näyttää Paavon syömähammas eli euroero jopa mahdolliselta. Suomi tuskin sitä tekee yksin, mutta velkavaikeuksien jatkuessa muuallakin voi valuutan vaihto olla edessä.

Paavo pyrkii kääntämään omalla puolueellaan asian Keskustan tappioksi. Keskusta jää kokoomuksen ja perussuomalaisten väliin neuvottomaan jumiin, ellei se erotu linjallaan. Puolue tietää, että se ei pääse hallitusvastuuseen ilman erinomaista vaalimenestystä. Sillä Väyrynen pitää Keskustaa panttivankinaan. Siksi pääministeripuolue ei ole pystynyt tekemään pesäeroa kunniapuheenjohtajansa viritykseen.

Pitäisikö vain purra hammasta ja noutaa Paavo takaisin kentälle? Moni saisi nenilleen – minut mukaan lukien – tähän taivuttaessa. Mutta olisiko se Suomen etu ja pienimmän riesan tie?