Vieraskolumnit

Eettisyysvero ulkomaiselle lihalle

Mikko Kärnä
Vieraskolumnit 17.07.2017

Mikko Kärnä: "Eettinen ja ekologinen eläintuotanto maksaa."

Helsingin Sanomien Jukka Vuorio kirjoitti taannoisessa kolumnissaan lihan olevan liian halpaa ja meidän syövän sitä liikaa.

Vuorion kanssa on sinällään helppoa olla samaa mieltä. Ongelmalliseksi Vuorion kolumnin tekee se, ettei hän erottele suomalaista ja ulkomaista lihaa toisistaan. Syömme nimittäin liikaa ulkomaista halpalihaa, emme liikaa suomalaista laatulihaa. Tämä käy lopulta kalliiksi ympäristölle, eläinten hyvinvoinnille, suomalaisille tuottajille ja kuluttajille.

Lihankulutuksemme on kasvanut nopeasti, vaikkei se ole lähelläkään EU:n kärkeä. Viime vuonna söimme lihaa 81 kiloa jokaista suomalaista kohti. Tästä määrästä lähes 15 kiloa tuotiin ulkomailta.

Mikäli leikkaisimme kulutuksestamme ulkomaisen lihan osuuden pois, olisi kokonais­kulutuksemme 66 kiloa. Tämä tarkoittaisi paluuta 1990-luvun kulutusmääriin. Asioilla on korrelaatio, sillä tuolloin lihaa tuotiin muualta neljä kertaa vähemmän kuin nykyään.

Kymmenen suurimman lihantuojamaan listalta löytyy sellaisia maita kuin Saksa, Thaimaa, Tanska, Puola, Brasilia ja Uusi-Seelanti. Jokaisessa näistä lihaa tuotetaan menetelmin, jotka eivät ole Suomessa laillisia. Sioilta amputoidaan saparot, osassa maista eläimille syötetään kasvuhormoneja ja varmuudeksi antibiootteja, broilerit tuotetaan hyvinvoinnista välittämättä ja ruhot klooripestään salmonellan poistamiseksi.

Miksi haluamme syödä vuosittain yli 81 miljoonaa kiloa tällaista moskaa? Keväisen mätälihaskandaalin laineiden laannuttua on brassilihankin kauppa normalisoitunut.

Syynä on tietenkin hinta. Eettinen ja ekologinen eläintuotanto maksaa, eikä suomalainen tuottaja kykene kaikkine hänelle asetettuine vaatimuksineen kilpailemaan sellaisten tuotteiden kanssa, joilla ei ole mitään vaatimuksia.

Uuden eläinsuojelulain luonnoksen tultua julki ovat eläin- ja luontoaktivistit sekä vihreät keskittyneet kritisoimaan sitä liian löysäksi. Kyseisellä esityksellä asetetaan kuitenkin suomalaisille tuottajille yhdet korkeimmista eettisistä eläintuotannon vaatimuksista koko maailmassa.

Olisiko loogisempaa pyrkiä vaikuttamaan ensin EU:n tasolla, että kaikki jäsenmaat saadaan eläinten hyvinvoinnin osalta samalle viivalle kanssamme? Ja pyrkiä estämään sellaisten tuotteiden maahantuonti ja kuluttaminen, jotka tuotetaan Suomea löysemmin kriteerein?

Kotimaisuus on onneksi valta­osalle kuluttajista erittäin tärkeä ostopäätöstä ohjaava tekijä.

Kesäkuussa voimaan tulleen uuden asetuksen mukaisesti ruuan alkuperää ei enää voida jalosteissakaan piilotella. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Velvoite ruuan alkuperän ilmoittamisesta on asetettava seuraavaksi koskemaan myös ravintoloita.

Miten tällainen asia voi kohdata vastustusta? Ihminen joka ei halua tietää, onko hänen lounassalaattinsa broileri peräisin Thaimaasta vai Suomesta, on välinpitämätön omasta ja muiden terveydestä.

Vuorio halusi kolumnissaan nostaa lihan hintaa. Minusta tärkeintä on nostaa ulkomaisen lihan hintaa. Tämä voidaan toteuttaa määräämällä ulkomaiselle, Suomessa kielletyin menetelmin tuotetulle lihalle eettisyysvero. Se nostaisi suomalaisen lihan kilpailukyvyn kattoon ja takaisi tuottajille riittävän korvauksen työstään.

Myös kuluttajien vastuuta on syytä peräänkuuluttaa. Markkinataloudessa me määräämme, millaista ja millä menetelmillä tuotettua lihaa haluamme syödä.

Olisiko helsinkiläiset raivon partaalle saanut Stockan Herkun lopetuskin ollut vältettävissä, mikäli ruuan alkuperä ja tuotantotavat olisivat todella kiinnostaneet ihmisiä tarpeeksi?

Aiheeseen liittyvät artikkelit