2751483

Urpilainen: Jatko on Kreikan käsissä

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan vakuudet pienentävät suomalaisten riskiä uudessa pelastuspaketissa.

keskiviikko, 13:59
3072570

Eteläpohjalaiset ihmettelivät kuntaliitossuunnitelmia

Etelä-Pohjanmaan kuntapäättäjät arvioivat Seinäjoella kuntauudistusta tiistaina. Kuntien tiivistä yhteistyötä kannatetaan, mutta uusille liitoksille ei lämmetä.

keskiviikko, 09:10
1900864

Hautala pitää kiinni Finnairin yksityistämisestä

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) pitää kiinni esityksestään, jonka mukaan valtio voisi luopua enemmistöomistuksestaan Finnairissa.

tiistai, 13:35
Jarikoskinen

Yle: Koskinen poistaisi pakollisen metsänhoitomaksun

Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen mukaan pakollisesta metsänhoitomaksusta tulisi päästä eroon, sillä siitä tulee paljon kritiikkiä.

Euromaat pääsivät sopuun Kreikan miljardeista

Euromaat pääsivät varhain aamulla sopuun Kreikan toisesta tukipaketista yli 12 tuntia kestäneiden maratonneuvottelujen jälkeen. Isona kiistana neuvotteluissa oli maan julkisen velan pienentäminen.

tiistai, 09:56

Kreikka allekirjoitti vakuussopimuksen Suomen kanssa

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ja Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos allekirjoittivat maanantaina iltapäivällä vakuussopimuksen.

maanantai, 17:14

EU torppaa pienpuun energiatuen

EU:n odotetaan torjuvan pienpuun energiatuen. Toistaiseksi energiapuun tukea on maksettu vanhojen kemerasäännösten turvin. Kemeran ongelmana on rahojen riittävyys.

maanantai, 10:24
3069893

Asiantuntijat eivät usko kuntaliitosten tuovan säästöjä

Asiantuntijat tyrmäävät kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen (kok.) puheet siitä, että kuntauudistuksen avulla voitaisiin saada aikaan suuria säästöjä.

maanantai, 05:01
3069913

Kaupunkilaisilla muita nopeammat ja edullisemmat nettiyhteydet

Nopeita kiinteitä internetyhteyksiä on suurissa kaupungeissa asuvilla selvästi useammin kuin muiden kuntien asukkailla. Myös yhteyksien hinnat ovat kaupungissa halvemmat kuin maalla.

sunnuntai, 13:22
3067594

Luonnonvara-ala vetää nuoria

Yhä useampi nuori tahtoo opiskelemaan luonnonvara-alalle. Alan toisen ja kolmannen asteen koulutuksiin pyrki viime vuonna kaikkiaan yli 7 000 hakijaa.

sunnuntai, 08:00
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat