Etelä-Saimaa: Kohuttua norppakarkotinta testattiin kerran vuonna 2014
Luonnonsuojelijat ovat epäilleet, että karkotinta on testattu ilman lupaa. He harkitsivat aikaisemmin rikosilmoituksen tekemistä asian johdosta.
Saimaalla halutaan kalastaa muikkua, minkä yhteensovittaminen norppien kanssa on ongelmallista. Kuva: Jaana KankaanpääEtelä-Saimaa kertoo, että kohutun norppakarkottimen käyttö selvisi maanantaina: sitä on käytetty luvatta Puruvedellä toissa kesänä. Pohjois-Savon Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen (Ely) kalatalousasiantuntija Jorma Tiitinen kertoo, että ammattikalastajat käyttivät karkotinta testimielessä yhden kerran.
Lehden haastattelema Tiitinen ottaa yksin täyden vastuun asiasta. Hän on lausuntonsa mukaan kurkkua myöten täynnä karkottimen ympärillä käytävää keskustelua.
Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piiri suunnitteli tekevänsä karkottimen käytöstä poliisille tutkintapyynnön. Piiri kuitenkin luopui suunnitelmistaan viime viikolla.
Karkottimen käyttöä on kritisoitu sen norpille mahdollisesti aiheuttaman kivun vuoksi. Metsähallitus puoltaa karkotinkoetta, mutta Itä-Suomen yliopisto suhtautuu siihen kriittisemmin.
Etelä-Savon Ely-keskus harkitsee tällä hetkellä karkotinluvan myöntämistä Saimaan Safarille.
Karkottimen käyttöä perustellaan muikun kalastuksella. Saimaalla halutaan pyytää muikkua eikä muikku mene norpalta kaltereilla suojattuun rysään.
Etelä-Saimaan uutinen aiheesta
Lue lisää:
Länsi-Savo: Iso riita tulossa norpan äänikarkotinkokeilusta
Etelä-Saimaa: Norpat pois rysän ääreltä melun avulla
SS: Kalastaja pelasti norpan varmalta kuolemalta moottorisahalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
