Joka seitsemäs ei löytänyt uutta ehdokasta

Politiikka ja talous
06.02 16:10
Tekstin koko: A A A

Joka seitsemäs jo pudonneen ehdokkaan kannattaja jätti äänestämättä presidentinvaalin toisella kierroksella.

Sauli Niinistö keräsi pudonneiden ehdokkaiden uudelleen kohdistetuista äänistä 57 ja Pekka Haavisto 43 prosenttia. Ero oli 6 prosenttiyksikköä pienempi kuin vaalin kokonaistuloksessa.

Lukuihin päädytään, jos oletetaan, että toisella kierroksella äänestäneet valikoituivat joukosta, joka äänesti jo ensimmäisellä kierroksella.

Käytännössä tapahtui tietysti muitakin muutoksia ehdokkaan valinnassa ja äänestämässä käymisessä. Laskelma antaa kuitenkin tässä vaiheessa tarkimman mahdollisen kuvan muutosten suunnasta.

Toiselta kierrokselta jättäytyi pois suhteessa eniten äänestäjiä Lapissa. Pudonneiden ehdokkaiden kannattajista useampi kuin joka viides ei lähtenyt enää vaaliuurnille.

Noin joka kuudes uutta ehdokasta tarvinnut jätti äänestämättä Pohjois-Savon, Oulun ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

Helpoimmin uuden ehdokkaan löysivät Ahvenanmaalaiset. Vaikka siellä 70 prosenttia joutui vaihtamaan ehdokasta, äänestysprosentti pysyi toisella kierroksella käytännössä samana kuin ensimmäiselläkin.

Eteläisessä Manner-Suomessa äänimäärät putosivat kymmenisen prosenttia verrattuna ykkösehdokkaatta jääneiden määrään.

Vaali-innostuksen väheneminen oli siten suurinta vaalipiireissä, joissa oli kova pakkanen ja joissa etenkin Paavo Väyrynen sai ensimmäisellä kierroksella paljon ääniä.

Haavisto sai lisä-äänistä enemmistön Ahvenanmaalla ja Helsingissä. Ahvenanmaalla se riitti ratkaisukierroksen enemmistöön. Helsingissä eroa lopputuloksessa jäi Niinistön hyväksi 1 252 ääntä eli 0,36 prosenttiyksikköä.

Niinistö keräsi enemmistön toisen kierroksen lisä-äänistä kaikkialla muualla paitsi Ahvenanmaalla ja Helsingissä.

Suurimman lisä-ääniosuuden Niinistö keräsi Vaasan vaalipiirissä. Siellä kaksi kolmesta uuden ehdokkaan valinneesta päätyi Niinistöön. Lähes yhtä suuren osuuden lisä-äänistä Niinistö sai Oulun ja Etelä-Savon vaalipiireistä.

Heikki Vuorela
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat