Politiikka ja talous

Kainuussa jo nyt kovemmat hinnat – Caruna ei ole kallein korotuksista huolimatta

Politiikka ja talous 08.02.2016

Vaikka Caruna sai päättäjät havahtumaan koviin hintoihin nostamalla sähkön siirtohintaa kerralla rajusti, siirtohinnat ovat kalleimmillaan edelleen Kainuussa sekä Parikkalassa.

Jukka Pasonen

Carunan sähkön siirtohinnat jäävät korotusten jälkeenkin hieman alle korkeimpien Suomessa perittyjen verkkomaksujen.

Esimerkiksi 20 000 kilowattituntia yleissähköä vuodessa kuluttavan tyyppiomakotitalon siirtohinta on Suomen korkein Parikkalan Valon alueella Etelä-Karjalassa, 8,56 senttiä kilowattitunnilta (kWh) Energiaviraston tilaston mukaan.

Kauas siitä ei jää Carunan hinta. Se nousee pari senttiä 8,13 senttiin/kWh maaliskuussa voimaan tulevien korotusten jälkeen.

Yli kahdeksan sentin hintaa eivät muut sähköyhtiöt peri.

Halvimmillaan sähköä saa omakotitaloon KSS Verkon alueella Kouvolassa 5,09 sentillä/kWh.

Kainuussa toimiva Loiste Sähköverkko kuuluu maan kireimpiin siirtohinnoittelijoihin. 35 000 kilowattituntia yleissähköä vuodessa käyttävä tyyppimaatila maksaa Loisteen alueella maan korkeinta hintaa, 8,19 senttiä/kWh.

Caruna ei nostonsa jälkeen jää kauas Loisteesta 8,13 sentin hinnalla. Muita kahdeksan sentin ylittäjiä maassa ovat vain Kuoreveden Sähkö ja Koillis-Lapin Sähkö.

Loiste Sähköverkko selittää korkeita maksuja asiakkaiden pienellä määrällä suhteessa verkon kokoon sekä sillä, että Kainuu on maan metsäisintä ja lumisinta aluetta.

Yhtiö on siirtänyt johtoja teiden varsille tehostetusti kahdentoista vuoden ajan. Yhtiö investoi verkkoon vuosittain kolmanneksen siirtotuloista.

Halvimmalla maassa (5,08 senttiä/kWh) maatiloille tai vastaaville kuluttajille sähköä siirtää Keravan Energia – tosin yhtiön alueella ei ole kovin monta tilaa. Myös Pietarsaaressa ja Muoniossa hinta ylittää vain vähän viisi senttiä.

Kansanedustaja Pertti Hakanen (kesk.) ihmettelee Energiaviraston määrittelemää sähkönsiirron tuottoprosenttia. Kohtuullinen tuotto on nostettu lähes kaksinkertaiseksi eli 3,12 prosentista 5,93 prosenttiin vuoden aikana.

"Toivottavasti tälle on olemassa järkevä selitys, sillä korotus kuulostaa viimeaikojen tapahtumien valossa todella kohtuuttomalta", Hakanen sanoo.

"Tuottoprosentin nousu näkyy paineena nostaa hintoja. Tilanteessa, jossa siirtohinta on voimakkaasti noussut, on asetettava myös tuottoprosentin näin voimakas nousu kyseenalaiseen valoon."

Aiheeseen liittyvät artikkelit