Nuoret haluavat lukea painettuja lehtiä
Valtaosa nuorista aikoo lukea paperilehtiä ja -kirjoja myös tulevaisuudessa. Kansallisessa nuorisotutkimuksessa 65 prosenttia 15–30-vuotiaista nuorista arvioi kuluttavansa printtimedian tuotteita jossain määrin läpi elämänsä.Vanhemmasta ikäluokasta, 60–75-vuotiaista, 80 prosenttia aikoo tukeutua jatkossakin painettuun sanaan.
Nuoret sukupolvet ovat kasvaneet piratismin ja ilmaisten digisisältöjen aikakaudella. Hieman yllättäen vanhempi ikäluokka kuitenkin vaatii hanakammin ilmaista mediasisältöä.
46 prosenttia nuorista katsoo, että uutisten, musiikin ja elokuvien tulisi olla verkossa ilmaisia. 60–75-vuotiaista ilmaista sisältöä kaipaa 58 prosenttia.
Mainontaan nuoret suhtautuvat melko kriittisesti. Vain 14 prosenttia pitää mainontaa eettisenä.
Myöskään kotimainen asiakaspalvelukulttuuri ei saa pisteitä. Puolet nuorisosta pitää kauppojen myyjiä välinpitämättöminä.
Nuorisotutkimuksessa selvisi myös, että julkisuus kiinnostaa vain pientä osaa nuorista. 12 prosenttia nuorista haluaa julkisuuteen oman persoonan perusteella ja 22 prosenttia vain, jos saavuttaa jotain merkittävää.
”Nuorten julkisuushakuisuus on virheellinen myytti, jos puhutaan koko ikäluokasta. Toisaalta 15–30-vuotiaita on Suomessa noin miljoona, joten kymmeneskin heistä on suuri joukko ihmisiä”, pohtii tutkija Pauli Komonen 15/30 Research -tutkimustoimistosta.
Kyselytutkimukseen vastasi tuhat nuorta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


