Presidenttiehdokkaat lupaavat puolustaa maataloutta EU:ssa

Politiikka ja talous
03.02.2012 05:01 Kommenteja: 0
Tekstin koko: A A A

Presidentin toimivaltaan liittyvissä asioissa presidenttiehdokkailla ei ole suuria eroja. Turkistarhauksesta mielipide-ero löytyi.

Sauli Niinistö (kok.) ja Pekka Haavisto (vihr.) vastasivat Maaseudun Tulevaisuudelle, että kaikkein tärkein maa ylläpitää hyviä suhteita on Venäjä. Rauhanturvaamistyötä jatketaan, mutta rauhaan pakottamiseen ei osallistuta.

Suurin ero ehdokkaiden välillä on, että Niinistö kehittäisi turkistarhausta edelleen. Haavisto puolestaan kieltäisi tarhauksen EU:n tasolla. Yksin Suomessa hänkään ei tarhausta kieltäisi.

Eilen julkaistun Ylen gallupin mukaan Niinistö johtaa kisaa prosentein 47–29. Kantaansa ei vielä kerro 23 prosenttia vastanneista.

Molemmat voisivat myös puhua Euroopan unionissa Suomen maatalouden erityiskysymysten puolesta.

”Presidentti voi tarvittaessa käyttää suoria kontakteja valtioiden päämiehiin ja puhua Suomen etujen puolesta”, Haavisto sanoo.

”Isänmaan etua siinäkin ajetaan sekä virallisten että epävirallisten kontaktien kautta. Kuten olen tähänkin asti tehnyt”, Niinistö sanoo.

Aimo Vainio
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:

Kirjoita artikkelille ensimmäinen kommentti.

MT:n verkkopalvelut toimivat ilman kirjautumista

Maaseudun Tulevaisuuden näköislehti ja myös sääpalvelu ovat toistaiseksi vapaasti kaikkien käytössä. Kirjautumista ei siis edelleenkään tarvita.

MT Facebookissa
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat