Pyrypäivänä neulottiin lapasia

Politiikka ja talous
03.02 15:00
Tekstin koko: A A A

Tumppurekan turvissa saa opastusta tumppujen eli lapasten neulomiseen.

Pakkanen ja pöllyävä lumi ei häirinnyt, kun naiset saapuivat perjantaina opiskelemaan Lovikka-lapasten neulomista Narinkka-torille paikoitettuun tumppurekkaan.

Marttojen, Marthaförbundetin ja Novitan tumppurekka on jatkoa toissa vuoden sukka- ja viime vuoden tilkkurekalle.

Tammikuun lopulla alkanut tumppukiertue on herättänyt jo ensimmäisillä pysähdyspaikoillaan suurta kiinnostusta.

”Tupa on olut koko ajan täynnä aamusta iltaan. Myös nuoria on ollut mukana ilahduttavan runsaasti.”, toteaa Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen .

Yrjö-Koskinen pitää tärkeänä, että kädentaitoja siirretään sukupolvelta toiselle. Nyt tumppurekassa opiskeltava Lovikka-lapanen onkin hänen mukaansa ollut nuorison suosiossa jo ennen kiertuetta.

”Lovikka-lapanen on yksi lämpimimmistä käsineistä ja siihen liittyy myös kiinnostava tarina. Lapanen on kotoisin Ruotsin Lapista Lovikan kylästä, jossa Erika-niminen nainen kutoi niitä 1800-luvun lopulla metsätyömiehille. Niistä tuli tavattoman suosittuja ja sana levisi”, Yrjö-Koskinen kertoo.

Tumppurekka jatkaa maanantaina kiertuetta Lahdessa ja seuraavina päivinä Kouvolassa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Joensuussa, Kuopiossa ja Kajaanissa. Viikolla 6 edetään Rovaniemelle, Ouluun, Kokkolaan Vaasaan ja Seinäjoelle, jonne kiertue päättyy perjantaina 17. helmikuuta.

Maikki Kulmala
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat