Politiikka ja talous

Ranska nappasi STX:n risteilijätilauksen

Politiikka ja talous 28.12.2012

Valtion 44 miljoona euron tuki ei riittänyt tilauksen saamiseksi Turkuun. Ranskalaisten tarjous oli vastustamaton. Tilauksen menettäminen alkaa näkyä telakan työllisyydessä.


Markku Vuorikari
Kölinlasku Hietalahden telakalla Venäjälle menevän huoltoaluksen kölinlasku seremonia Laivan rungon lohko

Laivavarustamo STX rakentaa kaksi loistoristeilijää Suomen Turun sijaan Ranskan Saint-Nazairessa.

Risteilijävarustamo Royal Caribbean kertoo, että ranskalaisen telakan tarjous oli hinnaltaan vastustamaton.

STX pyysi Suomen valtiolta 50 miljoonan euron lainaa risteilijätilauksen saamiseksi Turkuun. Viime viikolla hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti, ettei lainaa myönnetä.

Valtio olisi kuitenkin tukenut yhtiötä yhteensä noin 44 miljoonan euron innovaatiotuilla.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan päätös on merkittävä takaisku suomalaiselle telakkateollisuudelle.

Vapaavuori korostaa, että valtio oli mukana kaikilla mahdollisilla ja käytettävissä olleilla keinoilla tukemassa alustilauksen saamista Turkuun.

Turun telakka arvioi aiemmin, että jättitilaus olisi tuonut noin 12 000 henkilötyövuotta.

Telakan pääluottamusmies Jari Aalto odottaa, että ison laivatilauksen menettäminen alkaa näkyä telakan työllisyydessä.

”Ei tämä vaikuta ensi viikolla eikä toivon mukaan ensi vuonnakaan. Vuonna 2014 seuraukset rupeavat varmaan tuntumaan. Tuon luokan tilauksia kun ei ihan joka vuosi ole saatavilla.”

Aalto laskee, että jos tilaus ja siihen liittyvä optio toisesta aluksesta olisi saatu Turkuun, telakalla olisi riittänyt töitä vuoteen 2017 asti.

Aiheeseen liittyvät artikkelit