Tulevalla presidentillä on maatila

Politiikka ja talous
02.02 16:51 Kommenteja: 1
Tekstin koko: A A A

Sauli Niinistöllä on sukutila Salossa ja Pekka Haavistolla Teiskossa. Lapsuuden kesien ansiosta Suomi saa presidentin, joka on tehnyt maatilan töitä.

Molemmat ehdokkaat kertoivat Maaseudun Tulevaisuudelle viettäneensä lapsuuden kesiä suvun maatilalla. Samalla on autettu tilan askareissa ja opittu käytännön taitoja.

Maataloustaidoissa Pekka Haavisto (vihr.) on hieman Sauli Niinistöä (kok.) monipuolisempi.

”Osaan ohjastaa hevosta ja tehdä sen kanssa peltotöitä haravakoneen ja jyrän kanssa. Olen valvonut sian porsimista samalla kun korjasin Volkkaria autotallissa”, Haavisto kertoo.

Niinistö kertoo tehneensä paljonkin maatilan töitä.

”Nuorena harvennettiin ja nostettiin juurikasta isän tilalla ja tehtiin töitä myös vieraille”, Niinistö sanoo.

Molemmat ovat olleet heinätöissä ja hoitaneet tilan eläimiä.

Haavisto osaa lypsää lehmän käsin, Niinistö ei.

Toisaalta Niinistö kertoo hallitsevansa myös metsähommat. Jopa puun uitto on hänelle tuttua nuoruudesta.

Molemmat omistavat nykyisin perintötilan yhdessä muun perheen kanssa. Tilojen pellot on vuokrattu.

Aimo Vainio
Tulosta
Lähetä kaverille Jaa:
Näytä kommentit Kommentoi artikkelia
Sääpalvelu

Maaseudun Tulevaisuus

Työpaikat
Koulutuspaikat