
Veteraanit toivovat lisää kuntoutusrahaa
Sodassa olleista veteraaneista vain joka toinen pääsee vuosittain kuntoutukseen. Veteraanijärjestöt toivovat valtiolta lisää rahaa, jolla ikääntyvien Suomen puolustajien vaivoja voitaisiin lieventää.Vaikka veteraanien rivit harvenevat, jäljelle jäävien heikkeneminen lisää huollon tarvetta, Suomen sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä muistuttaa.
Kuntoutustilanne vaihtelee eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Jämsässä Keski-Suomessa tilanne on hyvä; jokainen veteraani pääsee vuosittain kuntoutukseen, jos jaksaa lähteä.
Jatkosodassa tykistössä palvellut maanviljelysneuvos Risto Isännäine n, 87, kiittelee kotikaupunkinsa Jämsän panosta veteraanien hyväksi.
Isännäisen mielestä Suomen sotataival oli raskas, mutta välttämätön. Muutoin olisimme jääneet Baltian maiden kaltaiseen alistettuun asemaan vuosikymmeniksi.
Jämsässä on elossa vielä noin 80 sotaveteraania. Heidän lisäkseen on rintamanaisia, lottia ja veteraanien leskiä.
Tänään perjantaina 27. huhtikuuta vietetään veteraanipäivää.
- Osaston luetuimmat

