Politiikka

Ähtäri saa pandapariskunnan

Ympäristö 05.04.2017

Eläinten saapuminen varmistui Kiinan presidentin Suomen vierailun yhteydessä.


J. Patrick Fischer
Pandojen saapuminen Suomeen ja Ähtäriin varmistui eilen.

Suomen ja Kiinan presidentit allekirjoittivat tänään keskiviikkona sopimukset, jotka sinetöivät jättiläispandojen saapumisen Suomeen, kertoo maa- ja metsätalousministeriö tiedotteessaan. Tähän mennessä Kiina on käynnistänyt jättiläispandan suojelu- ja tutkimusyhteistyön kolmentoista maan kanssa.

"Tämä on maa- ja metsätalousministeriön kannalta Suomen 100-vuotisjuhlan kansainvälisen yhteistyön huipentuma", iloitsee maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

Maiden välillä vuodesta 2015 käydyt pandaneuvottelut etenivät erittäin sujuvasti.

Nyt allekirjoitetut sopimukset tarjoavat mahdollisuuden laajentaa maiden välistä tutkimusyhteistyötä ja vahvistaa pandan suojelua. Ähtärin Eläinpuisto rakentaa pandoille laajaa tarhakokonaisuutta, jonka yksityiskohdat on suunniteltu pandojen hyvinvoinnin ehdoilla Kiinan johtavien panda-asiantuntijoiden kanssa.

Molemmat osapuolet toivovat, että pandahanke Suomessa voi saada hedelmällisiä tuloksia aikaan. Suomen ilmasto vastaa Kiinan Qionglai-pandavuoriston ilmastollisia olosuhteita ja lumikin on pandalle luontainen elementti.

"Ähtäriin rakennetaan pandojen hyvinvointia ajatellen ensiluokkainen pandakeskus, jossa pandakarhut pääsevät nauttimaan tilasta ja lumesta. Suomelle on kunnia-asia päästä osallistumaan tämän upean eläimen suojelutyöhön. Pandat ovat jatkumoa sille vahvalle metsäalan yhteistyölle, jota Kiinan ja Suomen välillä on vuosikymmeniä ollut", kertoo Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

Pandahankkeen taustalla on maa- ja metsätalousministeriön ja Kiinan metsäviraston (SFA) pitkäaikainen metsäalan yhteistyö sekä kolme Kiinan panda-alueella toiminutta Turun yliopiston koordinoimaa metsiensuojeluhanketta.

Kiinassa elää viimeisimmän laskennan mukaan luonnossa yhteensä 1864 pandaa ja tarhoissa 464 pandaa. Reilut kymmenen vuotta sitten pandoja oli luonnossa noin 1600 ja tarhoissa 160.

Aktiivinen suojelutoiminta ja pandojen tarhasuojeluohjelma Kiinassa ja ulkomailla ovat onnistuneet vahvistamaan pandakantaa. Pandojen sijoitus Kiinan ulkopuolelle vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista tieteellis-teknistä suojeluyhteistyötä. Tällä hetkellä Kiinan ulkopuolella on yhteensä 53 pandaa kolmessatoista maassa ja kahdeksassatoista eri eläinpuistossa.

Pandahankkeen toteutuksesta vastaa Ähtärin Eläinpuisto Oy. Yhteistyö painottuu jättiläispandan tieteellisiin tutkimuksiin ja sen luontaisen asuinalueen suojeluun.

Aiheeseen liittyvät artikkelit