Politiikka

SDP:n entinen kansanedustaja Jungner: Kannabiksesta mahdollisuus maataloudelle – tuotto maakunnille ja kouluihin

Politiikka 05.11.2017

"Kehotan miettimään niitä mahdollisuuksia, joita tämä trendinomainen kehitys jatkossa saattaa Suomelle avata."


Kannabiksen viljely voisi olla "mielenkiintoinen mahdollisuus suomalaiselle maataloudelle", arvioi SDP:n entinen kansanedustaja ja puoluesihteeri sekä Ylen entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Jungner kirjoittaa Facebook-sivuillaan, ettei hän käytä itse kannabistuotteita eikä niiden laillistaminen Suomessa ole hänelle sydämen asian.

"Mutta kehotan miettimään niitä mahdollisuuksia, joita tämä trendinomainen kehitys jatkossa saattaa Suomelle avata."

"Trendinomainen kehityksellä" hän tarkoittaa sitä, että kannabistuotteiden käyttöä ollaan laillistamassa sekä Euroopassa että Yhdysvaltain osavaltioissa.

Esimerkkinä hän mainitsee Coloradon, joka on väestömäärältään Suomen kokoinen osavaltio ja joka on laillistanut kannabisketjun kasvatuksesta lääke- ja viihdekäyttöön sillä ehdolla, että kaikki on tapahtunut valvotuissa olosuhteissa Coloradossa.

"Jos kannabiksen salliminen etenee Euroopassa, olisi Suomen hyvä pohtia Coloradon mallia ennen kuin EU ehtii kilpailulainsäädäntöineen sulkemaan aikaikkunan protektionismille. Suomessa siis taisi tuolloin kehittää, valmistaa ja myydä kannabista kaupallisesti, mutta vain jos koko prosessi tehdään kasvatuksesta lähtien valvotusti Suomessa", Jungner kirjoittaa ja jalostaa visiotaan vieläkin pidemmälle:

"Luontevaa olisi myös korkea 30 prosentin haittavero, jonka tuotto voitaisiin ohjata esimerkiksi maakuntien kehittämiseen tai koulutukseen."

Coloradossa kyse on hänen mukaansa vuosittain liki miljardin dollarin markkinasta, josta juuri 30 prosenttia menee suoraan verona koulujärjestelmän kehittämiseen.

"Loput sadat miljoonat työllistävät ja tuovat elinvoimaa Coloradon maatalouteen."

Suomessa samanlainen toiminta edellyttäisi Jungnerin mukaan osaamisen lisäämistä kasvatuksen ja lajikkeiden suhteen, "jos tästä haluaa vientikelpoisen busineksen tehdä". Jungner vinkkaa aloittamaan heti, koska tutkimus vie vuosia.

Tuotekehityksen tulisi tuottaa vaarallisen poltettavan kannabiksen sijaan savuttomia tuotteita, kuten nesteitä ja leivoksia.

Brändäykseen hän näkee apua taivaalta:

"Suomen pitkät päivät auringonvalossa saattaa hyvinkin vaikuttaa positiivisesti kannabiksen vaikuttaviin aineisiin, kuten mansikoissa pitkä valoisa aika vaikuttaa makuun."

"Kaiken tämän tähtäimenä olisi ottaa Suomelle taloudellisesti merkittävä osuus maailman nopeaan tahtiin laillistuvasta kannabismarkkinasta", Jungner päättää päivityksensä.

Kanada on vapauttamassa kannabiksen viihdekäyttöä ensi heinäkuussa länsimaiden etunenässä. Maa kaavailee saavansa tuotteista miljardien tulot ja tuhansia työpaikkoja, ja vientikohteina on mainittu muun muassa Saksa ja Australia.

Lue myös:

Olutyhtiöltä kannabisjuomia: Yritykset valmistautuvat marihuanan laillistamiseen koko Yhdysvalloissa

Aiheeseen liittyvät artikkelit